Uutinen

Lääkkeiden saatavuusongelmat viitehinnan suurin riesa

24.04.2009 | 12:05

Päivitetty 25.4. 15:45 Apteekeissa on siirrytty viitehintajärjestelmään sujuvasti, mutta viitehintaisten lääkkeiden saatavuusongelmat ovat kiusanneet apteekkeja.

Uudistus on lisännyt myös apteekkien työtä asiakasneuvonnassa ja varaston hallinnassa, ilmenee Apteekkariliiton keräämistä tiedoista.

- Alkuvaiheessa suurin ongelma on ollut joidenkin viitehintaisten lääkkeiden saatavuus. Esimerkiksi huhtikuun alussa 142 viitehintaryhmässä oli vain yksi viitehintainen valmiste, Apteekkariliiton farmaseuttinen johtaja Sirpa Peura kertoi perjantaina Helsingissä alkaneilla Apteekkaripäivillä.

Näistä kymmenkuntaa ei ollut tukuista saatavilla, vaikka lain mukaan lääkevalmistajien on taattava järjestelmään ilmoitettujen lääkkeiden saatavuus koko viitehintakauden ajaksi. Tilanne korjaantui huhtikuun puolivälissä, kun lääkeyritykset pääsivät tarkistamaan hintojaan. (VE)