Uutinen

Lääkkeiden karsinta palautti elämänilon

31.07.2019 | 11:03

Teksti : MAIJA PIRTTIJÄRVI

Huonotuulinen vanhus piristyi ulkoilemaan, kun käytöstä poistettiin turhat lääkkeet. Lääkehoidon arviointi tehtiin yhteistyössä kotihoidon ja geriatrin kanssa.

Potilas asui yksin omakotitalossa. Kotihoito kävi 84-vuotiaan miehen luona päivittäin, ja hoitajat jakoivat lääkkeet dosettiin kerran viikossa. Perussairauksina miehellä oli valtimonkovettumistauti, sepelvaltimotauti, hyvänlaatuinen eturauhasen liikakasvu ja aivoinfarktin aiheuttama jälkitila sekä muistamattomuutta. Laboratoriokokeissa oli todettu hyponatremiaa eli veren natriumniukkuutta.

Mies oli masentunut, huonotuulinen ja häntä huimasi. Arjen askareet, kuten pesut ja ruokailu, sujuivat, mutta muuten hän oli haluton ryhtymään mihinkään. Miestä oli kaatumisen jälkeen vaivanneet kivut, mutta kotisairaanhoitajan mukaan kivut olivat arviointihetkellä hyvin hallinnassa.

Ratkaisu

Masentuneisuuden vuoksi miehelle oli aloitettu sitalopraamilääkitys pari kuukautta aiemmin. Sitalopraami ja nesteenpoistolääke hydroklooritiatsidi yhdessä olivat mahdollisesti syy hyponatremiaan, jota oli ryhdytty hoitamaan natriumkloriditableteilla.

Koska natriumkloridin annos oli iso, eikä matala natriumtaso ei johtunut suolan puutteesta, suosittelin jättämään sen pois. Lääkärikin piti sitä turhana ja poisti lääkkeen. Lääkäri päätti myös lopettaa hydroklooritiatsidin käytön. Sovimme, että sitalopraamin vaikutusta mielialaan seurataan tarkoin.

Kotisairaanhoitajan mukaan miehen kivut olivat hallinnassa, joten ehdotin kivun hoitoon käytettävän pregabaliiniannoksen pienentämistä. Lääkäri ohjeisti kotisairaanhoitajaa vähentämään annosta asteittain 25 milligrammaa, kunnes on saavutetu 75 milligramman päiväannos. Tämän jälkeen tilanne arvioidaan uudelleen.

Eturauhasen hyvänlaatuiseen liikakasvuun tarkoitetun finasteridin vaikutus on suosituksen mukaan arvioitava noin 6 kuukauden kuluttua lääkityksen aloituksesta. Koska lääke oli ollut käytössä noin 7 kuukautta, suosittelin arvioimaan sen hyötyjä. Kotisairaanhoitajan mukaan lääke ei ollut helpottanut virtsavaivaa. Vaiva ei kuitenkaan häirinnyt potilasta, joten lääkkeen käyttö lopetettiin.

Pantopratsoli oli ollut käytössä säännöllisesti jo pitkään, ja pohdiskelinkin lääkärin kanssa sen käyttötarkoitusta ja tarpeellisuutta. Pitkäaikaiskäytön vuoksi muun muassa  syanokobolamiinin eli B12-vitamiinin imeytyminen voi heikentyä. Lääkäri päätti kuitenkin jättää pantopratsolin suojaamaan vatsaa, sillä listalla oli myös vatsan limakalvoja ärsyttäviä lääkkeitä.

Seuranta

Pari kuukautta arvioinnin jälkeen herra oli virkistynyt selvästi eivätkä kivutkaan häirinneet arkea. Mies on pirteämpi, ulkoilee ja puuhailee puutöiden parissa. Hän nukkuu hyvin eikä yöllisiä vessakäyntejäkään ole häiriöksi saakka. Pregabaliinin purkua jatketaan edelleen tilannetta seuraten. Natriumarvot ensimmäisissä labroissa olivat paremmat “suolatablettien” lopettamisen jälkeen.

Potilaan mielialan selkeästi parannuttua oli myös sovittu, että sitalopraamin annos lasketaan 10 milligrammaan.

SÄÄNNÖLLISESTI ENNEN MUUTOS
Natriumklorid 500 mg, natriumkloridi 2 x 2 Lopetettiin
Hydrex semi 25 mg, hydroklooritiatsidi 1/2 x 1          "
Gefina 5 mg, finasteridi 1 x 1          "
Lyrica 100 mg, pregabaliini 1 x 2 Vähennettiin: 75 mg x 1
Citalopram 20 mg, sitalopraami 1 x 1 Vähennettiin 10 mg:aan
Somac 20 mg, pantopratsoli 1 x 1 Ei muutosta
Devisol 20 mikrog, D3-vitamiini 1 x 1          "
Cardace 2,5 mg, ramipriili 1 x 1          "
Pravastatin 20 mg, pravastatiini 1 x 1          "
Primaspan 100 mg, asetyylisalisyylihappo 1 x 1          "
Betolvex 1 mg, syanokobolamiini 1 x 1          "
TARVITTAESSA
Panadol 1 g, parasetamoli 1 x 3 Ei muutosta

Kirjoittaja on LHKA-pätevöitynyt farmaseutti Rovaniemen terveyskeskuksesta. Arviointi tehtiin yhteistyössä kaupungin kotihoidon ja geriatrisen keskuksen kanssa.