Uutinen

Lääkkeiden arvonlisäveroa korotetaan

27.08.2009 | 09:22

Lääkkeiden arvonlisävero nousee 8 prosentista 9 prosenttiin heinäkuussa 2010. Hallitus päätti arvonlisäverojen korotuksista eilisessä budjettiriihessään.

Yleinen arvonlisäverokanta nousee samalla nykyisestä 22 prosentista 23 prosenttiin. Elintarvikkeiden ja elintarvikkeiksi luettavien tuotteiden verokanta on ensi heinäkuusta lähtien 13 prosenttia.

Verokannan nosto lisää Kelan lääkekorvausmenoja noin 12 miljoonaa euroa vuositasolla laskettuna viime vuoden toteutuneista korvausmenoista. Kansalaisten lääkelaskua veronkokotus kasvattaa suunnilleen saman verran.

Kela maksoi viime vuonna lääkekorvauksia yhteensä 1 243 miljoonaa euroa. Korvausmenot ovat kasvaneet tämän vuoden tammi-heinäkuussa 3,4 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna, vaikka lääkemyynnin kasvu on pysähtynyt.

Kelan maksama osuus kansalaisten lääkemenoista on kasvanut kun uusia lääkkeitä on tullut korvausten piiriin ja yhä useampi on oikeutettu Kelan korvaukseen. (EK)