Uutinen

Lääkeväärennöksille potkua sikainfluenssasta

23.10.2009 | 12:02

Niin sanottu sikainfluenssa on laajentanut internetin lääkeväärennösten valikoiman myös viruslääkkeisiin. Suomen tulli on varautunut asiaan tehostamalla seurantaa.

Pääasiassa "elämäntapalääkkeiden" varassa kukoistavat lääkeväärennösmarkkinat ovat saaneet potkua muun muassa "geneerisistä" Tamflu-valmisteista.

Laittomia myyntikanavia on tarjolla jo siinä määrin, että esimerkiksi yhdysvaltain lääkeviranomainen FDA on joutunut varoittamaan kansalaisia internetin kautta tarjolla olevista väärennöksistä.

Tamiflun myyntiluvan haltija Roche on puolestaan julkaissut yhdysvaltalaisyleisölle suunnatuilla tuotesivuilla ohjeet Tamiflu-väärennöksen tunnistamiseksi.

FDA:n pistokokeissa osasta oseltamiviiria sisältävinä valmisteina myydyistä tuotteista ei kyseistä vaikuttavaa ainetta ole löytynyt lainkaan. Pahimmillaan tuotteista on löytynyt muita lääkeaineita, FDA tiedottaa.

Suomessa tullin haaviin ei ole toistaiseksi jäänyt laittomasti maahantuotua Tamifluta tai muita laittomia viruslääkkeitä- tai -lääkeväärennöksiä. Tullin tiedotuspäällikkö Sallamaari Revon mukaan tullin takavarikot kohdistuvat edelleen pääasiassa potenssi-, laihdutus- ja kaljuuntumisenestolääkkeisiin. Viruslääkkeiden osalta seurantaa on kuitenkin tehostettu. (TK)