Uutinen

Lääkeväärennöksiä virtaa Suomeen ennätystahtia

26.03.2009 | 09:44

Suomalaiset tilaavat netistä lääkeväärennöksiä kiihtyvää vauhtia. Lääkerikokset nousivat viime vuonna jo suurimmaksi tullin paljastamaksi ryhmäksi laittomuuksia, ohi huumausaineiden maahantuonnin.

Tullissa kirjattiin vuonna 2008 yhteensä 942 lääkerikosta tai -rikkomusta. Määrä on kymmenkertaistunut vuodesta 2003. Lisäksi tulli takavarikoi moninkertaisen määrän pieniä, alle 30 kappaleen lääke-eriä.

Tulliylitarkastaja Anssi Kartila kertoo, että valtaosa väärennetyistä lääkkeistä virtaa Suomeen kirjelähetyksinä laittomien verkkokauppojen kautta. Pieni osa löytyy matkailijoiden taskuista ja matkalaukuista.

Noin puolet tullin tutkimista lääkerikoksista liittyy potenssilääkkeisiin.

- Tullissa jäi viime vuonna kiinni yhteensä 60 000 potenssilääketablettia. Seksilääkkeiden ostamisessa on piittaamattomuuden ja kansallisen urheilukisan tuntua, Kartila kuvailee.

Väärennökset ovat tavallisesti peräisin Intiasta tai Kiinasta, mutta ne jaellaan yhä useammin jonkin EU-maan kautta. Lähetyksiä postitetaan Suomeen esimerkiksi Ruotsista, Hollannista ja Kreikasta.

Lääkeväärennökset ovat uhka koko intialaisen lääketeollisuuden ja terveydenhuollon uskottavuudelle. Kansainvälisen ja kotimaisen painostuksen edessä Intia on viimein alkanut ottaa lääkeväärennökset tosissaan. (VE)

Lue reportaasi Intian lääkeväärennösmarkkinoista tällä viikolla ilmestyvästä Apteekkarilehdestä.