Uutinen

Lääkelaitos menettämässä EU-miljoonia

27.03.2009 | 12:12

Lääkelaitoksen henkilökunta pelkää, että Suomi menettää EU-vaikuttavuutta ja samalla myös rahaa, jos henkilöstöpako Lääkelaitoksesta jatkuu.

Lääkelaitoksen tuloista merkittävä osa tulee Euroopan lääkevirasto EMEAlta, joka maksaa sille lääkkeiden myyntilupiin liittyvistä raportointi- ja tunnustamismenettelyyn liittyvistä tehtävistä noin 2,5 miljoonaa euroa vuodessa.

- Menetämme merkittävästi tätä rahaa, koska emme voi nykytilanteessa kilpailla ja ottaa näitä tehtäviä hoitaaksemme, Lääkelaitoksen tulonmuodostuksen tunteva henkilöstön edustaja kertoo ja arvioi, että Lääkelaitoksen viiden vuoden siirtymäaikana menetetään yli 8 miljoonan euron EU-tulot.

Lääkelaitos on nettobudjetoitu virasto, joka rahoittaa toimintansa yli 90-prosenttisesti myyntiluvan haltijoilta, lääkeyrityksiltä, lääketukkukaupoilta ja apteekeilta perittävillä maksuilla. Suurimmat tulot kertyvät myyntilupamaksuista. Tälle vuodelle maksuja arvioidaan kertyvän noin 19 miljoonaa euroa.

Lääkelaitos raportoi ministeriölle riskeistä

Lääkelaitoksesta on irtisanoutunut jo 25 työntekijää sen jälkeen, kun alueellistamiskaavailut tulivat julkisuuteen viime elokuussa. Laitoksen tietohallinnosta on lähtenyt jo neljä kymmenestä. Irtisanoutumisia on luvassa lisää, sillä moni Lääkelaitoksen henkilökunnasta etsii parhaillaan uutta työpaikkaa pääkaupunkiseudulta.

Lääkelaitos on hiljattain toimittanut ministeriölle parikymmensivuisen muistion, jossa arvioidaan muun muassa irtisanoutumisista aiheutuvia toiminnallisia riskejä. Muistion mukaan nykyisen asiantuntijakadon jatkuminen johtaa vuositasolla esimerkiksi useiden tuhansien hakemusten ja ilmoitusten käsittelyn viivästymiseen yli lain salliman määräajan.

Muistion mukaan valtion talousarvioon tarvitaan alueellistamisesta johtuviin menoihin kertamenoina vähintään 11 miljoonaa euroa ja vuotuisina lisämenoina 2,2 miljoonaa euroa, eli lähes Lääkelaitoksen vuosituloja vastaava summa.

Oikeuskanslerin ratkaisu huhtikuussa?

Oikeuskansleri arvioi parhaillaan Lääkelaitoksen henkilökunnan tekemää kantelua, jonka mukaan alueellistamisselvitys ja päätös alueellistamisesta on tehty lain- ja alueellistamisesta annettujen ohjeiden vastaisesti.

- Ratkaisua ollaan parhaillaan työstämässä ja jollei lisäselvityksiä enää tarvita, niin arvioisin, että ratkaisu voisi tulla noin kuukauden kuluttua. Tämä on kuitenkin aika karkea arvio, kertoo esittelijäneuvos Marjo Mustonen Oikeuskanslerinvirastosta.

Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan parhaillaan Lääkealan keskuksen perustamisen mahdollistavaa lakiesitystä. Keskuksen on määrä käynnistää toimintansa Kuopiossa jo syyskuun alussa. (EK)