Uutinen

Lääkelaitoksen toiminta kriisiytymässä

30.03.2009 | 13:09

Lääkelaitoksen henkilökunta jätti perjantaina ylijohtaja Marja-Liisa Partaselle kirjelmän, jossa vaaditaan pikaisia toimia henkilöstön irtisanoutumisten estämiseksi.

Kirjeessä viitataan Lääkelaitoksen verkkosivuilla olevaan tiedotteeseen, jonka mukaan "Lääkelaitos sitouttaa nykyistä osaavaa henkilöstöään aktiivisin toimenpitein". Henkilöstön mukaan ainoa keino sitouttaa virkamiehet ja turvata lääkevalvonta on luopua alueellistamistoimista välittömästi.

Kirjeen mukaan Lääkelaitoksessa vielä jäljellä oleva henkilöstö uupuu ja kokee tulevaisuutensa uhatuksi. Myös lääkevalvontaa koskevat uhat ovat toteutumassa.

- Henkilöpaon seurauksena tehtäviä on jouduttu priorisoimaan, hoitamaan puutteellisesti tai jättämään niitä hoitamatta. Lääkelaitoksen tulot ovat vähentyneet. Tuloja ei voida nostaa ottamalla lisää maksullisia tehtäviä hoidettavaksi, sillä tähän ei riitä enää työntekijöitä, henkilöstö kirjoittaa.

Kirjeessä muistutetaan, että ylijohtaja johtaa asetuksen mukaan Lääkelaitosta ja vastaa siitä, että sen tehtävät hoidetaan tehokkaasti, taloudellisesti ja tuloksellisesti. Näin ei henkilöstön mukaan nyt tapahdu, joten ylijohtaja Partasen tulisi puuttua asiaan.

Järjestötkin älähtivät

Myös valtion palkansaajia edustavat järjestöt vaativat, että Lääkelaitoksen siirto Kuopioon perutaan.

Järjestöjen mielestä sekä lääkevalvonta että lääketurvallisuus ovat jo nyt vaarantuneet vakavasti. Lääkelaitoksesta on irtisanoutunut 25 työntekijää, joista suuri osa on huippuasiantuntijoita, kuten ylilääkäreitä.

Kannanoton ovat allekirjoittaneet Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Palkansaajajärjestö Pardia.

Myös Lääkäriliitto on huolissaan irtisanoutumisista. Liiton mukaan Lääkelaitoksen kyky reagoida kiireellisiin lääketurvaongelmiin on vaarassa.

- Lääkkeiden myyntilupien myöntäminen viivästyy. Kliininen arviointi on hidastunut vuoden alusta alkaen mm. sydänsairauksien, syöpäsairauksien, neurologian ja psykiatrian alueilla, koska myyntilupaosaston neljä ylilääkäriä ja jaostopäällikkö ovat irtisanoutuneiden joukossa, Lääkäriliitto toteaa tiedotteessaan. (VE)