Uutinen

Lääkelaitoksen henkilökunta tyrmää alueellistamisen

10.09.2008 | 13:44

"Ehdotus unohtaa valtion henkilöstöpolitiikan periaatteet ja hyvän henkilöstöpolitiikan", todetaan henkilökunnan laatimassa kannanotossa.

Lääkelaitoksen henkilökunnan ja luottamusmiesten mukaan sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän ehdotus uuden lääkealan keskuksen perustamisesta joko Ouluun tai Kuopioon ei ota huomioon valtion henkilöpoliittisia periaatteita eikä hyvää henkilöstöpolitiikkaa, koska alueellistamisesta ei ole kuultu henkilöstön tai johdon mielipidettä.

Henkilöstö vaatiikin tänään julkaisemassaan kannanotossa, että heidän tulee saada alueellistamisen ja hallinnon uudistuksen selvitystyöryhmään oma edustus ja että henkilöstön asema on turvattava valmistelun kaikissa vaiheissa.

Kannanoton mukaan Lääkelaitoksen alueellistaminen ei ole lääkehuollon edun mukaista, ja se johtaisi muun muassa myyntilupatoiminnan lamaannukseen, laitokseen kertyneen osaamisen ja tiedon häviämiseen ja lääketurvallisuuden heikkenemiseen. Myös elintarviketurvallisuus ja Suomen eläintautivapauden hallinta heikentyisivät.

Kannanotto muistuttaa myös Lääkelaitoksen kansainvälisen ja kansallisen yhteistyön tärkeydestä, joka Helsingistä käsin on sujunut henkilökunnan mukaan hyvin. (IK)