Uutinen

Lääkelain muutokset lausuntokierrokselle

26.08.2016 | 10:11

Ehdotus kieltäisi yleisten kauppatavaroiden myynnin apteekin yhteydessä olevan osakeyhtiön kautta vuoden 2018 alusta lukien.

Sosiaali- ja terveysministeriö lähetti lääkelain muutospaketin pikaiselle lausuntokierrokselle torstaina (25.8.). Lausuntoaika päättyy jo 9. syyskuuta.

Yleisiä kauppatavaroita, kuten ravintolisiä ja kosmetiikkaa, ei voisi jatkossa myydä apteekin tiloissa toimivan yhtiön kautta, jos ministeriön esitysluonnos lääkelain muuttamisesta toteutuu.

Apteekkaria ei kiellettäisi osallistumasta muuhun yritystoimintaan tai olevan osakkaana muissa yrityksissä, mutta niiden myynnin tulisi kuitenkin tapahtua apteekin tiloista erillisissä toimitiloissa.

Apteekeissa ja sivuapteekeissa voisi kuitenkin edelleen toimia lääkelain 58 a §:n mukaisesti palveluntuottajia, jotka harjoittavat terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen ja sairauksien ehkäisyyn liittyvää palvelutoimintaa. Apteekkari voisi tarjota myös Apteekin Terveyspiste –palvelua jatkossakin apteekin tiloissa.

Erillisyhtiöitä koskeva ehdotus on osa sosiaali- ja terveysministeriön luonnosta hallituksen esitykseksi lääkelain muuttamisesta.

Apteekkarivaihdoksia sujuvoitetaan

Lääkelain muutosesitysluonnoksessa ehdotetaan myös täsmennyksiä apteekkilupien ilmoitus-, vaihto-, ja vastaanottotilanteisiin.

Käytännössä tämä tarkoittaisi muun muassa sitä, että avointen apteekkilupien ilmoitusmenettelyä yksinkertaistettaisiin ja ilmoitusten sisältöä parannettaisiin.

Apteekkarin vaihdostilanteista nopeutettaisiin lyhentämällä apteekin vastaanottamisen määräaikaa yhdestä vuodesta kuuteen kuukauteen.

Uuden ja luopuvan apteekkarin välisiä oikeuksia ja velvollisuuksia vaihdostilanteessa täsmennettäisiin.

Lakiin lisättäisiin Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskukselle oikeus uhkasakon asettamiseen tarkastuksessa annettujen määräysten tehostamiseksi.

- Ministeriön ehdotukset ovat pääosin kannatettavia, mutta niihin sisältyy myös apteekkien toimintaedellytyksiä heikentävä ehdotus, jota emme kannata. Kommentoimme ehdotuksia tarkemmin, kun lausuntomme on valmistunut, Apteekkariliiton toimitusjohtaja Merja Hirvonen toteaa Apteekkarilehdelle.

Parhaillaan lausuntokierroksella oleva lääkelain muutosesitys perustuu pääosin edellisen hallituskauden aikana valmisteltuun hallituksen esitykseen (HE 326/2014 vp). Eduskunta ei ehtinyt käsitellä sitä ennen kevään 2015 eduskuntavaaleja, jonka vuoksi muutosesitykset raukesivat.

Hallitus antaa esityksen eduskunnalle lausuntokierroksen jälkeen. Lainmuutosten on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2017 alussa. Apteekkien tiloissa toimivien muiden yritysten toimintaa koskeva kielto tulisi voimaan kuitenkin vasta vuoden 2018 alussa.

Lausuntoaineisto verkossa >