Uutinen

Lääkekorvauksia valtaosalle suomalaisista

27.05.2011 | 10:37

Puolella korvauksen saajista lääkekorvaukset olivat alle 50 euroa vuodessa. Korvauksia maksettiin yli 70 prosentille suomalaisista.

Noin 3,8 miljoonaa suomalaista eli 72 prosenttia väestöstä sai viime vuonna Kelan maksamia lääkekorvauksia, Kela tiedottaa. Heistä puolet sai korvauksia enintään 50 euroa. Pienimmät vuoden aikana yhteensä maksetut korvaukset olivat alle euron ja suurimmat yli miljoona euroa.

Suurin osa asiakkaista (3,7 miljoonaa henkilöä) sai peruskorvausta. Erityiskorvausta sai reilut miljoona henkilöä. Erityiskorvauksen saaneista ylempää erityiskorvausta sai reilut puoli miljoonaa ja alempaa erityiskorvausta reilut 850 000 henkilöä. Sama henkilö voi vuoden aikana saada korvausta useammasta kuin yhdestä korvausluokasta.

Korvauksia saaneiden osuus väestöstä vaihteli maakunnittain. Lääkekorvauksia saaneiden osuus väestöstä oli pienin Ahvenanmaalla (60 %) ja suurin Pohjois-Savossa (75,5 %). Erot näkyivät jo alle 16-vuotiaiden joukossa. Iän mukana erot maakuntien välillä tasoittuivat hieman.

Lääkekorvauksia sai 76 prosenttia naisista ja 66 prosenttia miehistä. (IK)