Uutinen

Lääkejakelu toimii tehokkaasti – kaupan osuus peruselintarvikkeiden jakelusta selvästi isompi

09.06.2015 | 11:29

Teksti : ERKKI KOSTIAINEN

Jakelun osuus lääkkeen hinnasta on pienempi kuin elintarvikkeiden hinnasta, vaikka mukaan laskettaisiin lääketukkukaupankin osuus.

Apteekin osuus lääkkeen hinnasta vaihtelee lääkkeen hinnan ja apteekin koon mukaan siten, että osuus on sitä pienempi, mitä kalliimmasta lääkkeestä ja suuremmasta apteekista on kysymys. Tämä johtuu lääketaksan degressiivisyydestä ja apteekkimaksun progressiivisuudesta.

Vuonna 2013 apteekin osuus lääke-eurosta oli keskimäärin 23,7 prosenttia (1).

Elintarvikejakelussa vähittäiskaupan osuus on selvästi suurempi. Pellervon taloustutkimuksen (PTT) viime vuonna julkistamien selvitysten mukaan kaupan osuus lihatuotteiden verollisesta kuluttajahinnasta oli vuonna 2012 keskimäärin liki kolmannes (31,3 %).

Mylly- ja leipomotuotteissa kaupan osuus oli hieman pienempi (29,3 %) (2). Maitotuotteiden hintarakenteen PTT julkaisee tänä kesänä.

Vuodesta 2008 kaupan osuus lihatuotteissa on noussut 2,6 prosenttiyksikköä ja mylly- ja leipomotuotteissa 1,5 prosenttiyksikköä. Apteekin osuus lääkkeen hinnasta on kymmenen viime vuoden ajan pysytellyt 23–24 prosentin tuntumassa.

Leivän hinnassa kaupan osuus on suurin kaupan omissa vaaleissa leivissä (34,0 %). Private label -ruisleivissä kaupan osuus on hieman pienempi (32,7 %).

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton (MTK) mukaan perunan hinnasta kaupan osuus on yli puolet (55 %) ja kananmunien hinnasta liki puolet (47 %) (3).

Jakelun osuus lääkkeen hinnasta on pienempi kuin elintarvikkeiden hinnasta, vaikka mukaan laskettaisiin lääketukkukaupankin osuus. Se on Apteekkitavaratukkukauppiaat ry:n mukaan alle 3 prosenttia lääkkeen hinnasta.

Elintarvikejakelu on yksinomaan logistiikkaa, lääkejakelussa lääkkeen vähittäishintaan sisältyy logistiikan lisäksi myös apteekin tarjoama palvelu, lääkeneuvonta.

Päivittäistavarakaupan edustajat korostavat mielellään tehokkuuttaan elintarvikejakelussa. Jakelumarginaalien vertailu osoittaa kuitenkin, että apteekit hoitavat lääkejakelun tehokkaammin.

Lähteet:
(1) Suomen Apteekkariliitto
(2) PTT työpapereita 160 ja 166, 2014
(3) www.mtk.fi 30.4.2015, tulostettu 12.5.2015