Uutinen

Lääkehoidon kokonaisarviointi vähentää lääkehoidon ongelmia

30.03.2012 | 09:38

Lääkehoidon kokonaisarvioinnin erityispätevyyden suorittaneet farmaseutit ja proviisorit raportoivat keskimäärin 6,5 ongelmaa jokaista iäkästä potilasta kohti, selviää tuoreesta väitöskirjatutkimuksesta.

Ikääntyvien lääkitysten ongelmat liittyvät erityisesti uni- ja rauhoittavien lääkkeiden käyttöön, alilääkitykseen sekä kivun hoitoon. Kelan valtakunnallisista rekisteritiedoista selvisi puolestaan, että 65 vuotta täyttäneistä avohoitopotilaista 15 prosenttia käytti vuonna 2007 vähintään yhtä iäkkäille haitallista lääkettä. Yleisimpiä olivat unilääkkeinä käytettävät bentsodiatsepiinit, ja niistä erityisesti tematsepaami.

Osa ongelmista yllätti proviisori Saija Leikolan, jonka väitöskirja tarkastetaan tänään Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnassa.

– Oletimmekin haitallisten lääkkeiden käytön olevan iäkkäillä tavallista. Sitä vastoin monia lääkkeitä saavien potilaiden alilääkityksen yleisyys yllätti.

Leikolan tutkimuksen mukaan hoitavat lääkärit hyväksyivät noin puolet farmaseuttinen ja proviisorien lääkehoidon kokonaisarvioinnin perusteella tekemistä lääkitysmuutosehdotuksista, joita tehtiin keskimäärin kolme potilasta kohden. Yleisin muutos oli unilääkkeen lopettaminen.

Leikolan mukaan lääkehoidon kokonaisarviointi voi vähentää iäkkäiden lääkeongelmia.

– Arviointitavan jalkauttamiseksi suomalaiseen terveydenhuoltoon tarvitaan kuitenkin lisätoimenpiteitä. Lisäksi tarvitaan tutkimuksia menetelmän hoidollisista ja taloudellisista vaikutuksista sekä vaikutuksesta potilaiden elämänlaatuun, Leikola toteaa.

Tutkimuksen aineisto kerättiin Kelan lääkekorvaustiedostosta, analysoimalla kirjallisia lääkehoidon kokonaisarviointiraportteja sekä tekemällä kyselyitä lääkehoidon kokonaisarviointikoulutukseen osallistuville farmaseuteille ja proviisoreille. (TK)

Tutkimus kokonaisuudessaan >