Uutinen

Lääkehallinnon alueellistamisselvitystä nopeutetaan

15.10.2008 | 13:45

Lääkehallinnon alueellistamista koskeva selvitys valmistuu jo marraskuun puolivälissä.

Silloin selviää, mihin selvityshenkilö, professori emerita Liisa Turakka esittää uutta lääkealan keskusta perustettavaksi.

Turakan mukaan loppuraportin julkistamista nopeutetaan, jotta epävarmuus asian ympärillä vähenee. Epävarmuuden vuoksi Lääkelaitos on jo menettänyt joitakin työntekijöitään. Lääkelaitoksen henkilöstö vastustaa voimakkaasti keskuksen perustamista pääkaupunkiseudun ulkopuolelle.

Aikaistamisesta päätettiin eilen selvityshenkilön ja sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän (kesk.) tapaamisessa, jossa sovittiin, että selvitystyötä aikaistetaan marraskuun puoleen väliin aiemmin sovitun marraskuun lopun sijasta.

Loppuraportti tulee sisältämään myös alueellistamisen toimeenpanosuunnitelman, jonka jälkeen asia etenee normaalissa poliittisessa päätöksenteossa. (EK)