Uutinen

Lääkäriliitto ja lääketeollisuus vastustavat lääkehallinnon alueellistamista

02.10.2008 | 16:39

Suomen Lääkäriliiton mielestä lääkehallinnon alueellistaminen ei ole järkevää, koska sen vuoksi menetettäisiin asiantuntevan henkilöstön osaamista.

Lääkäriliiton mielestä uudelle lääkealan keskukselle sekä sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolle suunnitellut tehtäväjaot eivät vaikuta toimivilta.

- Euroopassa lääkehuollon lupa-asiat ollaan yhdistämässä saman katon alle. Suomessa kehitys menisi esityksen mukaan päinvastaiseen suuntaan, liitto perustelee tiedotteessa.

Lääkäriliitto arvioi, että alueellistaminen vaikeuttaisi myös EU-tason yhteistyötä etenkin lääkkeiden myyntilupa- ja lääketurvallisuuden arvioinnissa.

Lääketeollisuus ry kannattaa Lääkealan keskuksen perustamista ja lääkealan tutkimuksen kehittämistä mutta muistuttaa, että lääkehallinnon uudelleen organisointi ei saa vaarantaa lääkkeiden saatavuutta.

Lääketeollisuuden mielestä keskus pitäisi perustaa Helsinkiin.

- Keskuksen alueellistaminen johtaisi henkilöstön suureen vaihtuvuuteen ja vääjäämättä hakemusten ruuhkautumiseen. Tämä näkyisi potilaiden käytössä olevien lääkevalmisteiden saatavuusongelmina. Pitkällä aikavälillä alueellistaminen heikentäisi myös Suomen mahdollisuuksia vaikuttaa EU:n lääkevalvontaan ja lääkepolitiikkaan, Lääketeollisuus ry toteaa tiedotteessaan. (EK)