Uutinen

Koskipirtti jättää hyvästit lakkoriidoille

11.09.2015 | 08:43

Teksti : ERJA ELO

Jukka Koskipirtti on neuvonut apteekkareita työehtoasioissa kolmella vuosikymmenellä. Eläkkeelle jäävä toimitusjohtaja toivoo heille jämäkkyyttä johtamiseen.

Eteläranta 10, Palacen talo. Tähän työnantaja- ja teollisuusjärjestöjen ”linnakkeeseen” toimitusjohtaja Jukka Koskipirtti on kulkenut töihin 37 vuoden ajan.

Lokakuun ensimmäisestä päivästä lähtien Koskipirtti, 66, jää kotiin viettämään ansaittuja eläkepäiviä. Siihen päättyy yli 25 vuotta kestänyt ura Apteekkien Työnantajaliiton (Apta) toimitusjohtajana.

Hän jättää työt seuraajalleen luottavaisin mielin.

– Aptan talous ja resurssit ovat kunnossa. Olen varma, että Kirsi Mäkinen uutena toimitusjohtajana luotsaa Aptaa yhä parempaan jäsenten työmarkkinaedunvalvontaan.

Viimeisiin työpäiviin asti Koskipirtti seuraa tiiviisti työmarkkinatilannetta.

Hän on pettynyt, että pääministeri Juha Sipilän hallituksen ajama yhteiskuntasopimus kaatui. Koskipirtin mukaan se olisi ollut nopein tapa lisätä maamme kilpailukykyä yksikkötyökustannuksia alentamalla.

– On surullista, että vieläkään ei haluta tunnustaa, kuinka syvällä maan talous ui. Säästöihin ja leikkauksiin ollaan kyllä valmiita, kunhan ne eivät osu omalle kohdalle.

Syksyn työmarkkinakierroksesta kiinnostava

Hallitus on ilmoittanut kertovansa syyskuun loppuun mennessä, minkälaisiin lainsäädäntötoimiin se ryhtyy työvoimakustannusten alentamiseksi.

– Kun työmarkkinajärjestelmä ei kykene osaltaan ratkaisemaan ongelmia, on täysin oikein, että hallitus ottaa ohjat käsiinsä ja tekee tarvittavat toimenpiteet.

Koskipirtin mukaan tämä ei kuitenkaan yksin riitä talouden nousuun, vaan myös jokaisen yrityksen tulisi pohtia, miten se voi lisätä työn tuottavuutta.

– Lisäksi tarvitaan useammaksi vuodeksi erittäin maltillinen palkkalinja. Tämä tulee ratkaistavaksi syksyn 2016 työmarkkinakierroksella, josta tulee varmasti mielenkiintoinen.

Koskipirtti uskoo, että näillä kolmella keinolla voidaan kuroa kiinni nykyinen, noin 15 prosentin kilpailukykyvaje.

Kokenut työmarkkinajohtaja

Työlainsäädännössä paljon on muuttunut sen jälkeen, kun Koskipirtti aloitti 29-vuotiaana työmarkkinajuristina Erityispalveluiden työnantajaliitossa.

– Hieman yksinkertaistaen voisi sanoa, että vuonna 1978 Suomessa oli vain työsopimuslaki, työaikalaki ja vuosilomalaki. Nyt niiden lisäksi pitää tuntea ainakin yt-laki, tasa-arvolaki, yhdenvertaisuuslaki, henkilötietolaki, opintovapaalaki, vuorotteluvapaalaki ja työterveyshuoltolaki sekä EU-lainsäädäntö.

Apteekkien Työnantajaliittoon Koskipirtti tuli vuonna 1990. Liiton jäsenenä ovat kaikki Suomen 615 yksityistä apteekkia, Yliopiston Apteekki ja Itä-Suomen yliopiston apteekki.

”Jukka on kokenut ja tarkka työmarkkinajohtaja. Hän tietää ja tuntee oman alansa todella hyvin, mutta on myös arvostettu ammattilainen koko liittoyhteisön piirissä.”

 



Juhani Pekkala
, toimitusjohtaja, Kaupan liitto

Apta huolehtii apteekkien työmarkkinaedunvalvonnasta ja neuvottelee alan työehtosopimukset.

Laaja osaaminen on auttanut Koskipirttiä ennakoimaan pitkälle tulevaisuuteen ja aistimaan esimerkiksi apteekkialan tes-neuvotteluissa tehtyjen päätösten merkitykset.

Apta antaa jäsenilleen neuvontaa ja koulutusta työnantaja-asioissa. Eniten kysymyksiä tulee vuosiloma-asioista, erilaisista poissaolotilanteista ja naisvaltaisella alalla erityisesti perhevapaista.

Henkilöstövähennyksistä kysytään jonkin verran. Ne ovat kohdistuneet viime vuosina tekniseen henkilökuntaan; heidän työnsä vähenevät sähköisen reseptin ja apteekkirobottien vuoksi.

Koskipirttiä luonnehditaan ihmiseksi, jolla on tapana pohdiskella kiperiä henkilöstöhallinnon ja -johtamisen kysymyksiä perusteellisesti. Näin asiat on saatu hoidettua lakien ja sopimusten mukaan ilman, että kummankaan osapuolen on tarvinnut kärsiä vääryyttä.

Kylmänrauhallinen vastapuoli

Neuvottelijana Jukka Koskipirtti on rauhallinen ja pitkäpinnainen. Hänen kerrotaan pääsevän neuvotteluiden ongelmatilanteista yli ilman sen kummempaa draamaa.

Hän korjaa vastapuolen virheelliset tiedot kylmänrauhallisesti, vaikka vastaavassa tilanteessa joku toinen hermoistuisi.
Neuvottelutaidot olivat koetuksella farmaseuttien lakon aikaan vuonna 2007. Koskipirtti kuvaa tätä uransa tiukimmaksi paikaksi.

Vaiheittain alkanut lakko kesti pisimillään kolme viikkoa. Koko sen ajan Aptan jäsenneuvontaan tuli valtavasti puheluita, koska useimmille apteekkareille lakkotilanne oli uusi.

– Farmaseuttilakko työllisti meitä aivan hirveästi. Apteekkarit kysyivät asioita, joihin ei normaaleissa työsuhdekuvioissa törmää. Valtakunnansovittelijan vetämä neuvotteluprosessi oli oma juttunsa.

”Jukka on neuvottelijana harvinaisen rauhallinen ja asiat asioina ottava. Apteekkineuvotteluissa perusteluihin ja sopimusten toimivuuteen on paneuduttu huolella.”



Matti

 Orkovaara
edunvalvontajohtaja, varatuomari, Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO ry

Lakkoilu pilaa työpaikan yhteishenkeä

Farmaseuttilakon alkaminen ja pitkittyminen johtuivat Koskipirtin mielestä pitkälti Farmasialiiton kokemattomuudesta.

Lakon lopputuloskaan ei ollut farmaseuttien kannalta häävi. Työehtosopimuksiin kirjatut korotukset olivat 0,2 prosenttia suuremmat kuin mitä Apta oli tarjonnut ennen lakon alkua.

Koska lakko myös lyhensi seuraavan talven vuosilomia, Koskipirtti laskee palkanmenetysten umpeenkuromisen kestäneen farmaseuteilta monta vuotta.

Pahinta kuitenkin oli, että lakkoilu pilasi apteekkien yhteishenkeä ja hankaloitti henkilösuhteita vuosiksi.

– Mielestäni lakot ovat mennyttä maailmaa, ei niitä enää pitäisi olla. Ymmärrän lakot 50-luvulla, jolloin taisteltiin kahdeksantuntisen työpäivän puolesta, mutta missä olemme tänä päivänä? Nyt Suomi elää velaksi. Kaikkien on pakko tinkiä jostain, jotta hyvinvointiyhteiskunta pystyttäisiin säilyttämään.

Koskipirtti laskee lakkojen tai lakonuhkien osuneen farmasian alalle 12 vuoden välein. Hänen uralleen on sattunut myös vuoden 1995 lakonuhan sovittelu. Tuolloin Farmasialiitto ja Palvelualojen ammattiliiton edeltäjä antoivat yllättäen yhteisen lakkovaroituksen.

Riitaa ratkoi värikäs valtakunnansovittelija Jorma Reini. Pitkien yövalvomisten, neuvotteluiden, jankkaamisen ja väsyttämisen jälkeen sopu syntyi. Neuvottelukulttuuri on muuttunut paljon noiden vuosien jälkeen.

– Asiat pyritään hoitamaan nykyään virka-aikana ja neuvotteluissa ollaan selvin päin, Koskipirtti nauraa.

Epäkohta ei korjaudu itsestään

Koskipirtti jää kaipaamaan työelämästä apteekkareita, joiden kanssa on ollut mukava työskennellä. Apteekkarit ovat yksi syy siihen, miksi hän viihtyi alalla niin pitkään.

– Apteekkarit ottavat etukäteen selvää työsuhdepulmista ja heillä on vahva halu tehdä asiat oikein. Aiemmassa työssäni majoitus- ja ravintola-alalla työnantaja monesti teki ensin ja kysyi vasta sitten, menikö oikein.

Koskipirtti toivoo apteekkareille lisää jämäkkyyttä henkilöstöjohtajuuteen.

– Vuosien varrella olen nähnyt turhan monta kertaa tilanteita, joissa apteekkari seuraa pitkään epäkohtaa ja odottaa sen paranevan itsestään. Ei saa olla liian hissukka! Epäkohdista täytyy puhua ja niihin pitää puuttua. Hankalalle työntekijälle pitää antaa varoitus ja tehdä selväksi, että ellei homma korjaannu, ura meidän apteekissa ei jatku.

Jos apteekkari ei puutu häiritsevään käytökseen ajoissa, muutkin työntekijät saattavat alkaa kokeilla, missä raja kulkee.

– Ongelmat eivät välttämättä ole isoja, kyse voi olla taukojen pituuksia, töistä lähtemisiä tai poissaoloista ilmoittamisia. Olkaa oikeudenmukaisia, mutta jämäkkiä! Työlainsäädäntö ja sopimukset ovat monimutkaisia, mutta Apta on jäseniään varten ja auttaa.

”Olen seurannut Jukan toimintaa APTA:n hallituksessa liki 13 vuoden ajan, ja yhteistyö hänen kanssaan on ollut erinomaista. Hyvin valmistellut asiat on ollut helppo saattaa päätökseen. Lämmin kiitos Jukalle työstä suomalaisen apteekin hyväksi.”



Pekka Karttunen

Apteekkari, dosentti, Siilinjärven 1. apteekki