Uutinen

Koivu kukkii tänä keväänä runsaasti

22.03.2019 | 10:52

Teksti : ERJA ELO

Luonnonvarakeskus ennustaa koivun siitepölykaudesta viimevuotista hankalampaa.

Koivun ennustetaan kukkivan selvästi viime kevättä runsaammin. Monista aiemmista vuosista poiketen hedenorkkoja esiintyy tänä keväänä paljon myös Pohjois-Suomessa.

Erityisesti pihapiirien ja muiden avoimien kasvupaikkojen koivut, joilla on suuri elävä latvus, tuottavat runsaasti siitepölyä.

Kokonaisuutena tämän kevään norkkomäärä ei kuitenkaan yllä huippuvuosien tasolle, kertoo Luonnonvarakeskus.

Ennen kotimaisten koivujen kukintaa toukokuussa koivun siitepölyä voi levitä maahamme jo huhtikuun aikana huomattavia määriä kaukokulkeumana etelänpuoleisten ilmavirtausten mukana.

Koivut ovat Suomessa tavallisin siitepölyallergian aiheuttaja. Ne kukkivat huhti–kesäkuussa. Tilastojen mukaan koivut tuottavat runsaasti siitepölyä lähes joka toinen vuosi.