Uutinen

Ketoprofeenigeelit reseptille

14.12.2010 | 14:39

Muutos tulee voimaan ensi keväänä.

Lääkealan turvallisuus ja kehittämiskeskuksen (Fimea) ylilääkäri Hanna Leskisen mukaan ennen iholle annosteltavien ketoprofeenivalmisteiden siirtymistä reseptilääkkeeksi edessä on vielä myyntilupien muutoshakemusprosessi.

Siirron taustalla on Euroopan lääkeviraston lääkevalmistekomitean (CHMP) aiemmin tänä vuonna antama suositus, jonka mukaan iholle annosteltavien ketoprofeenivalmisteiden käyttö tulisi aloittaa lääkärin valvonnassa. Samalla komitea suositteli valmisteyhteenvedon varoitusten ja vasta-aiheiden tiukentamista.

Suositukset liittyivät valmisteiden uudelleenarviointiin, jonka mukaan hyöty-haittasuhde on positiivinen huolimatta raportoiduista valoyliherkkyysreaktioista ja ihoreaktioista, joita on ilmennyt yhteiskäytössä valosuoja-aineena kosmetiikassa käytetyn oktokryleenin kanssa.

CHMP:n suositus vahvistettiin Euroopan komissiossa joulukuun alussa, minkä jälkeen Fimea on aloittanut valmistelut valmisteiden siirtämiseksi reseptille. (TK)