Keliakiaa pystytään nykyisin hoitamaan vain elinikäisen gluteenittoman ruokavalion avulla. kuva: iStock
Uutinen

Keliakiaan löytyi uusi lupaava lääkehoito

01.07.2021 | 10:27

Teksti : Erja Elo

Tutkijat ovat ensimmäistä kertaa saaneet vakuuttavaa näyttöä siitä, että keliakiaan voitaisiin saada lääkehoito. 

Ravinnon gluteeni eli vehnän, ohran ja rukiin prolamiinit eivät sellaisenaan aiheuta ongelmia keliakiaa sairastavalle.

Ohutsuolen limakalvo tulehtuu ja vaurioituu vasta silloin, kun suolen limakalvolla ilmentyvä entsyymi TG2 muuntaa gluteenin peptidejä.

Kansainvälisessä tutkimuksessa pystyttiin uuden lääkeaihion avulla estämään TG2:n toimintaa ohutsuolen limakalvolla.

– Tämän faasin 2a-tutkimuksen tulokset tukevat TG2-eston mahdollista soveltamista keliakian hoidossa, toteaa tutkimuksen suunnittelija ja johtaja, emeritusprofessori Markku Mäki Tampereen yliopistosta. 

Keliakiaa vuosikymmenien ajan tutkinut Mäki kuvailee tutkimusta läpimurtotutkimukseksi.

Tutkimus tehtiin seitsemässä Euroopan maassa ja mukana oli kaikkiaan 20 tutkimuskeskusta. Tulokset on julkaistu arvostetussa New England Journal of Medicine -tiedelehdessä.

Suurin annos esti limakalvon tulehduksen kokonaan

Lääketutkimuksessa testattiin suun kautta annosteltavan TG2-entsyymin toiminnan estävän ZED1227-molekyylin toimivuutta ja turvallisuutta.

Keliakiaa sairastavat saivat päivittäin 3 grammaa gluteenia kuuden viikon ajan. Lääkettä tutkittiin kolmella annostasolla ja neljäs tutkimusryhmä sai lumelääkettä.

Lumelääkeryhmässä gluteeni aiheutti rakenteellisen vaurion eli suolen limakalvon nukkatuhoa ja kuopakkeiden syvenemistä.

Tutkittu lääkeaihio esti tämän vaurion kehittymisen 50 milligramman ja 100 milligramman päiväannoksilla. Limakalvon tulehdusreaktio väheni lääkeannoksesta riippuvaisesti ja estyi kokonaan 100 mg:n annoksella. 

Matalin päiväannos, 10 milligrammaa, oli tehokkuudeltaan heikompi, mutta lumelääkkeeseen verrattuna kaikki annokset suojasivat gluteenin aiheuttamalta limakalvovauriolta. 

Lääkettä saaneilla gluteenin aiheuttamat oireet vähenivät ja elämänlaatu parani. Lääkeaihio osoittautui turvalliseksi, mutta kolmella 100 milligramman ryhmän osallistujalla esiintyi ihottumaa (7,5%).

Keliakiaa sairastaa noin 2 prosenttia suomalaisista. Sairautta pystytään nykyisin hoitamaan vain elinikäisen gluteenittoman ruokavalion avulla.