Uutinen

Kasvispainotteinen ruokavalio voi ehkäistä iäkkäiden haurastumista

25.01.2018 | 09:32

Teksti : UUTISPALVELU DUODECIM

Kasvispainotteinen ja muutenkin terveellinen ruokavalio saattaa tuoreen tutkimuksen mukaan ehkäistä iäkkäiden fyysistä heikkenemistä ja haurastumista. 

Tutkimuksessa hyödynnettiin neljän tutkimuksen ja 5 800 kotonaan asuvan yli 60-vuotiaan nelivuotisia seurantatietoja. Ikääntymiseen liittyvä haurastuminen tarkoittaa lihasten ja fyysisen kunnon heikkenemistä ja toimintakyvyn laajaa huonontumista.

Kun tutkimusten aineistot yhdistettiin ja analysoitiin uudelleen, osallistujien ruokavalion havaittiin todennäköisesti vaikuttaneen siihen, miten suuressa haurastumisen vaarassa he olivat.

Fyysinen toimintakyky ja yleiskunto pysyivät hyvinä todennäköisimmin vanhuksilla, joiden ruokavaliossa oli paljon kasviksia, hedelmiä, täysjyväviljoja, pähkinöitä ja palkokasveja, tulokset osoittivat.

Tällainen ruokavalio oli ennen yleinen Välimeren alueen maissa, ja siksi sitä kutsutaan usein Välimeren ruokavalioksi. Kyseistä ruokavaliota noudattavien riski haurastua seurannan aikana oli noin puolet pienempi kuin osallistujien, joiden ruokavaliossa oli välimerellisiä piirteitä vain vähän.

Monipuolinen ja kasvispainotteinen ruokavalio on yhdistetty vanhusten fyysiseen hyvinvointiin aiemminkin, ja nyt julkaistut havainnot vahvistavat näyttöä entisestään.

On silti mahdollista, että ruokavalion lisäksi moni muukin seikka on vaikuttanut tuloksiin. On esimerkiksi todennäköistä, että ruokavaliostaan huolta pitävät elävät muutenkin terveellisesti.

Havainnot julkaistiin Journal of the American Geriatrics Society -lehdessä.