Uutinen

Käsidesin tukkuhinta noussut paikoin moninkertaiseksi

14.04.2020 | 10:55

Teksti : ERJA ELO

Koronapandemia on nostanut joidenkin käsihuuhdevalmisteiden tukkuhintoja reilusti, koska pääraaka-aineen saatavuus on hankaloitunut.

Apteekkarit ovat lähettäneet Apteekkariliittoon huolestunutta viestiä siitä, kuinka tiettyjen käsihuuhteiden tukkuhinnat ovat nousseet moninkertaisiksi.

Suurin korotus on ollut kotimaisen Orionin tuotteissa. Neo-Amisept-sarjan tuotteiden hinta nousi 1.4. voimaan tulleessa taksassa pahimmillaan yli 300 prosenttia verrattuna alkuvuoden hintoihin.

Orionilta kerrotaan, että syynä on merkittävästi noussut pääraaka-aineen eli isopropanolin hinta sekä sen saatavuus.

Käsihuuhteiden kysyntä on kasvanut merkittävästi helmi-maaliskuussa. Orionin valmisteiden kappalemääräinen myynti nousi yli 200 prosenttia viime vuoteen nähden.

Tällä hetkellä yhtiön omassa varastossa ei ole käsihuuhteita enää lainkaan. Täydennyksiä odotetaan saapuvaksi kevään aikana.

– Käsidesien kysyntä on aiheuttanut tuotepuutteita, jotka jatkuvat valitettavasti pitkään, kertoo Orionin kaupallisten toimintojen johtaja Janne Maksimainen.

Itsehoidon markkinointijohtaja Leena Paattakainen täsmentää, että Orion ostaa Neo-Amisept-tuotteet valmiina suomalaiselta yhteistyökumppanilta.

– Heiltä tulleen tiedon mukaan pääraaka-aineen eli isopropanolin kysyntä on räjähtänyt, saatavuus hankaloitunut ja siten hinta on noussut merkittävästi. Myös tiettyjen pakkauskomponenttien saatavuus on heikentynyt.

Orionissa toivotaan, että raaka-aineiden hinnannousu olisi väliaikaista. Kun hinnat palaavat ennalleen, myös tuotteiden hinta laskee.

Tilanne ei ole vaikuttanut kaikkiin käsihuuhdevalmisteisiin yhtä voimakkaasti kuin Orionin sarjaan.

Suomen Apteekkariliiton ylläpitämään Lääkevalmisteiden tiedostoon eli Taksaan on listattu parikymmentä käsihuuhdevalmistetta, joista lähes kaikkien hinnat ovat pysyneet alkuvuoden tasolla.