Kuva: iStock
Uutinen

Kansanedustaja haluaa apteekkien henkilöstölle pikakoulutuksen rokotuksiin

09.04.2021 | 11:43

Teksti : Hanna Hyvärinen

Lisäkoulutuksen myötä apteekit voisivat auttaa rokotuksissa.

Kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen ja farmaseutti Minna Reijonen (ps) haluaa apteekkien farmaseuttiselle henkilöstölle rokotuskoulutuksen. Reijonen on tehnyt asiasta kirjallisen kysymyksen.

Lisäkoulutuksen myötä apteekit voisivat Reijosen mukaan auttaa rokotuksissa. Näin toimitaan jo useissa maissa.

Lisäkoulutusta voitaisiin järjestää jo töissä oleville apteekkilaisille. Lisäksi koulutus voitaisiin ottaa mukaan esimerkiksi farmaseutin tai proviisorin koulutusohjelmaan jatkossa. 

– Rokotusten oikea-aikainen hoitaminen on tärkeää. Koronakriisi toi suuren lisätarpeen rokotuksien hoitamiseen, Reijonen sanoo tiedotteessaan.

Reijosen mukaan terveydenhuollon ammattilaisten siirtyminen koronarokotusten hoitamiseen vähentää samalla työvoimaa muualta terveydenhuollon tärkeiltä sektoreilta, jotka ovat olleet jo ennen koronakriisiä ylikuormittuneita. Tässä apteekit voisivat olla avuksi.

– Apteekit ovat Suomessa hyvin saavutettavissa läheisyyden ja laajojen aukioloaikojen vuoksi, toteaa Reijonen.

Reijosen mukaan lisäkoulutus ei todennäköisesti olisi kovin pitkä eikä kallis.

– Onhan farmaseuteilla ja proviisoreilla jo valmiiksi takanaan yliopistotasoinen terveydenhuoltoalan koulutus, Reijonen toteaa.