Uutinen

Kansalaiset haluavat ottaa vastuuta omasta terveydestään

15.03.2016 | 16:03

Teksti : ERJA ELO

Suurin osa väestöstä on sitä mieltä, että kansalaisten tulisi ottaa nykyistä enemmän vastuuta terveydestään ja että yhteiskunnan tulee huolehtia heikommista ja vähäosaisista.

Tiedot käyvät ilmi Lääkealan turvallisuus ja kehittämiskeskus Fimean tekemästä väestökyselystä, johon vastasi yli 3 000 suomalaista.

Vastaajat pitivät lääkkeiden hyötyjä suurempina kuin niiden haittoja. Uudet lääkkeet koetaan tehokkaampina ja turvallisempina kuin vanhat lääkkeet.

Hieman yli puolet vastaajista koki, että lääkärit määräävät liikaa lääkkeitä.

Joka neljäs suomalainen on huolissaan lääkkeiden haittavaikutuksista ja 43 prosenttia sitä mieltä, että lääkkeiden käytössä kannattaisi välillä pitää taukoja.

– Hoitoon sitoutumisen kannalta tällainen taukojen pito on tietysti huolestuttavaa, sanoo tutkimuspäällikkö Hannes Enlund.

Enlundin mielestä tietynlainen lääkekriittisyys on kuitenkin hyvä lähtökohta rationaaliselle lääkehoidolle.

Kyselyyn vastanneista 75 prosenttia halusi keskustella lääkärin kanssa lääkkeen valinnasta. Samoin lähes 80 prosenttia kaipaa apteekissa keskustelua edullisimmista rinnakkaisvalmisteista.

Suomalaiset ovat myös tyytyväisiä apteekeista saamaansa neuvontaan. Vain yksi prosentti kokee jääneensä apteekissa ilman lääkeneuvontaa, vaikka olisi neuvoja tarvinnut.

Kyselyyn vastanneista kolmannes koki, että tasa-arvo toteutuu sairauksien hoidossa ja kolmannes, että lääkekorvaukset ovat oikeudenmukaisia.

Vastaajista hieman yli puolet oli sitä mieltä, että Kela korvaa lääkekustannuksista liian vähän. Tärkeimpänä vastaajat pitivät syöpälääkkeiden, sydänlääkkeiden ja insuliinien korvaamista.