Uutinen

Influenssatartuntojen määrän kasvu taittui Euroopassa

06.05.2009 | 12:47

Edellisen vuorokauden aikana Euroopan alueella raportoitiin 18 uutta influenssa A(H1N1) -infektiota, kun sitä edeltävän vuorokauden aikana tartuntoja varmentui 28. Ruotsissa on tänään varmistunut ensimmäinen influenssatartunta. Euroopassa ei toistaiseksi ole kukaan kuollut influenssa A(H1N1) -viruksen aiheuttamaan sairauteen.

Eurooopan tautikeskus ECDC on varmistanut EU- ja ETA-maiden alueella 17 tartuntatapausta, jossa virus on tarttunut ihmisestä ihmiseen. Pidempiä tartuntaketjuja ei kuitenkaan ole toistaiseksi raportoitu. ECDC seuraa huolellisesti tartuntatilannetta.

Muualla maailmassa laboratoriovarmistettuja tartuntoja on yhteensä 1527, joista valtaosa on Meksikossa. Kuolemantapauksia on 31, joista 29 Meksikossa ja kaksi Yhdysvalloissa. Influenssatartunnat ovat olleet työikäisillä matkailijoilla enimmäkseen lieviä ja epidemia vaikuttaa aktiivisuudeltaan normaalilta kausi-influenssalta.

WHO:n asiantuntijat selvittelevät parhaillaan syytä siihen, miksi virus näyttää tarttuvan etenkin nuorempiin ikäluokkiin. Yli 60-vuotiaat ovat selvästi aliedustettuina sairastuneiden joukossa. Havaintojen perusteella näyttää siltä, että taudin itämisaika on 1-7 vuorokautta.

Virus ei ole toistaiseksi muuntautunut juurikaan, sillä eri puolilla maailmaa eristetyt influenssa A(H1N1) -virukset ovat hyvin samankaltaisia. Myös ihmiskontaktista tartunnan saaneista potilaista eristetty virus on sama kuin Meksikossa sairastuneilta löydetty. Virus on laboratoriotestien mukaan edelleen herkkä neuraminidaasiestäjille. 

Kansallista varautumista influenssapandemian varalle jatketaan, sillä tieto viruksen tarttuvuudesta ja sen aiheuttaman taudin vakavuudesta on vielä riittämätön. (CS)