Uutinen

Influenssapuhelin sulkeutuu toistaiseksi

10.06.2009 | 12:26

Kysy influenssasta -puhelin sulkeutuu toistaiseksi ja on tänään keskiviikkona 10. kesäkuuta viimeistä päivää auki, kertoo STM.

Puhelimeen on tullut viime aikoina alle kymmenen influenssa A (H1N1) -virukseen liittyvää puhelua päivässä. Puhelujen määrä on hiipunut tasaisesti puhelimen avaamisesta lähtien. Enimmillään puheluja tuli runsas sata päivässä.

Puhelimeen on tullut muun muassa matkailuun ja influenssaan sairastumiseen liittyviä kysymyksiä. Puhelimen tarkoituksena on kansalaisten neuvonnan lisäksi ollut tietojen saaminen kansalaisia askarruttaneista asioista. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on hyödyntänyt puhelimeen tulleita kysymyksiä ja koonnut verkkosivuilleen vastauksia usein esille tulleisiin kysymyksiin.

Henkilöitä, jotka sairastuvat viikon kuluessa Meksikoon, Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan tai Chileen suuntautuneelta matkalta palattuaan kuumeiseen hengitystieinfektioon, kehotetaan ottamaan puhelimitse yhteyttä omaan terveyskeskukseen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kehottaa matkailijoita noudattamaan hyvää käsihygieniaa ja seuraamaan omaa terveydentilaansa matkan jälkeen. Influenssa tarttuu ihmisestä toiseen pisaratartuntana yskiessä ja aivastaessa tai hengitystie-eritteillä tahrautuneiden käsien välityksellä. Tartuntoja voidaan ehkäistä pesemällä kädet vedellä ja saippualla tai käyttämällä alkoholipitoisia käsihuuhteita tai -pyyhkeitä. Hyvä käsihygienia ehkäisee myös muita tartuntatauteja. (EK)

Lisätietoja: