Uutinen

Hyvinkään Kirjavantolpan apteekista Vuoden opetusapteekki

02.10.2020 | 17:15

Teksti : ERJA ELO

Opiskelijapalautteen perusteella valittu voittaja palkittiin tänään Farmasian Päivillä.

Farmasian opiskelijat ovat olleet erittäin tyytyväisiä suoritettuaan opintoihin kuuluvan pakollisen apteekkiharjoittelunsa

Hyvinkään Kirjavantolpan apteekissa. He ovat saaneet tukea ja kannustusta koko henkilökunnalta.

– Hyvinkään Kirjavantolpan apteekki on saanut erittäin hyvää palautetta kautta linja toimiessaan opetusapteekkina. Se valittiin voittajaksi yksimielisellä päätöksellä, kertoo Helsingin yliopistossa apteekkiharjoittelusta vastaava yliopisto-opettaja Annika Kiiski.

Valinta Vuoden Opetusapteekiksi otettiin Hyvinkäällä iloisesti vastaan. Apteekki on toiminut opetusapteekkina vuodesta 2002 lähtien.

– Tuntuu tosi hyvältä saada tunnustusta työstä, jonka olemme aina pyrkineet tekemään hyvin. Parasta on, että opiskelijat ovat olleet tyytyväisiä harjoittelujaksoon, kertoo opetuksesta vastaava apteekinhoitaja, proviisori Sonja Kallio.

Koko henkilökunta sitoutunut ohjaamaan

Apteekkiharjoittelu on olennainen osa farmaseutin ja proviisorin opintoja. Yliopisto opettaa teorian, mutta kaksi pitkää harjoittelujaksoa apteekissa varmistavat, että opiskelija hallitsee myös käytännön työt, kuten apteekin rutiinit ja tuotevalikoiman.

Hyvinkään Kirjavantolpan apteekki kouluttaa keskimäärin 1-2 farmasian opiskelijaa vuodessa. Apteekkiin on tullut opiskelijoita pääasiassa Helsingin yliopistosta, mutta myös Itä-Suomen yliopistosta.

Päävastuu harjoittelusta on Sonja Kalliolla, mutta hänen työparinaan on erikseen nimettävä kummifarmaseutti. Oppilaan tukena on myös koko muu työyhteisö.

Apteekissa seurataan tarkasti yliopiston antamaa opetussuunnitelmaa harjoittelujakson aikana.

– Opiskelija ei koskaan ole meille pelkkä ylimääräinen käsipari, vaan koko henkilökunta on sitoutunut ohjaamaan häntä. Ilmoitustaululla on tsekkauslista harjoitteluun kuuluvista töistä ja siihen kuitataan, kun jokin asia on käyty läpi, Kallio sanoo.

Vahvuutena lääkehoitojen arvioinnit

Kirjavantolpan apteekin vahvuutena on valmius antaa perusteellista opetusta lääkehoitojen arvioinneista. Kallio on luonut moniammatillisen arviointimallin paikallisen palveluasumisyksikön tarpeisiin.

– Opiskelijat ovat tykänneet paljon, kun pääsevät tekemään arviointeja asiakkaille. Tämä on otettu hyvin vastaan myös palveluasumisessa, hän toteaa.

Aihe liittyy Kallion väitöskirjaan, joka on viimeistelyvaiheessa. Työn aiheena on apteekkien osallistuminen lääkehoitojen riskienhallintaan yhteistyössä muun terveydenhuollon kanssa.

– Farmasian opiskelijoiden on tärkeä oppia lukemaan lääkitystä kokonaisuutena ja tunnistaa sieltä mahdollisia lääkitysriskejä. Tätä osaamista voi hyödyntää normaalissa lääketoimituksessa ja neuvontatyössä, eikä siihen aina tarvita erillistä lääkehoidon arviointia, Kallio sanoo.

Tunnustus opiskelijapalautteen perusteella

Vuodesta 1992 lähtien jaettu Vuoden Opetusapteekki -tunnustuspalkinto myönnetään vuosittain apteekille, jossa farmaseutin ja proviisorin opintoihin kuuluva harjoittelu on järjestetty esimerkillisellä tavalla.

Palkittava apteekki valitaan opiskelijapalautteen perusteella. Valinnasta päättää koulutusyksikköjen ja apteekkialan järjestöjen edustajista koostuva työryhmä.

Farmaseutin ja proviisorin opintoihin kuuluvan, yhteensä puolen vuoden palkallisen apteekkiharjoittelun, suorittaa apteekeissa vuosittain noin 600 farmasian opiskelijaa.