Uutinen

Hurja koivukevät näkyy apteekeissa

21.05.2012 | 12:45

Siitepölyallergian hoitoon tarkoitettujen itsehoitovalmisteiden myynti on moninkertaistunut.

Koivun kukinta on ollut Etelä- ja Keski-Suomessa ennätyksellisen voimakasta tänä keväänä. Esimerkiksi Helsingin Vuosaaren apteekissa on myyty toukokuussa normaalikevääseen verrattuna kaksinkertainen määrä allergian hoitoon käytettäviä antihistamiinitabletteja.

– Aikaisemmin ihmiset ovat selvinneet pelkillä tableteilla, mutta nyt he joutuvat ottamaan lisäksi nenäsumutteet ja silmätipat. Niiden myyntimäärät ovat jopa nelinkertaiset viime vuoteen verrattuna, sanoo proviisori Susanna Palojoki.

Tavallista hankalammin oireilevia asiakkaita on nähty apteekissa paljon. Pahiten oireilevilla on ollut punaista allergista ihottumaa kasvojen alueella. Vuosaaren apteekista on jouduttu ohjaamaan joitakin hengenahdistuksesta kärsiviä ihmisiä lääkärin hoitoon.

– Osa asiakkaista ei ole saanut riittävästi apua itsehoitovalmisteista, vaan he ovat olleet niin tukossa, että heidän on pitänyt aloittaa astmalääkitys.

Kovasta kysynnästä huolimatta allergian hoitoon käytettävät lääkkeet ovat riittäneet Vuosaaren apteekissa hyvin. Nyt Helsingin allergiatilanne on jo helpottumassa.


Pahin ohitettu Etelä-Suomessa

Sama varmistetaan Turun yliopiston Aerobiologian yksiköstä: siitepölyhuippu on jo ohitettu Etelä-Suomessa.

– Maan eteläosissa koivun kukinta on jo vähenemässä, mutta esimerkiksi Oulun korkeudella se on vasta alkamassa, kertoo tutkimusavustaja Sanna Pätsi.

Vielä ei tiedetä, milloin koivulle allergisten piina päättyy etelässä, sillä maan eteläosiin voi vielä kulkeutua koivun siitepölyä pohjoisesta ilmavirtojen mukana.

Tänä keväänä siitepölyä on ollut ilmassa ennätysmäärä. Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) mukaan viimeisen 34 vuoden aikana koivun hedenorkkoja on esiintynyt runsaammin ainoastaan vuonna 1993.

Seuraavien vuosien tilannetta ei voi tämän kevään perusteella ennustaa.

– Ensi keväänä ei välttämättä tule niin hurja allergiakausi kuin nyt. Norkkojen määrä riippuu siitä, miten koivuihin varastoituu tulevana kesänä energiaa eli miten ne saavat vettä, aurinkoa ja lämpöä sopivassa määrin, Pätsi sanoo. (SO, EE)

Sanna Oksala (SO) suorittaa TET-harjoitteluaan Apteekkarilehdessä.