Uutinen

Helsingin yliopiston Farmasian tiedekunnassa laadukasta opetusta

14.11.2008 | 22:47

Helsingin yliopiston Farmasian tiedekunta on valittu yhdeksi yliopistokoulutuksen laatuyksiköksi.

Farmasian tiedekunnan dekaanilla Raimo Hiltusella (vas.) ja opetuksesta vastaavalla dekaanilla Jouni Hirvosella (oik.) oli aihetta hymyyn ja maljojen nostoon Farmasian Päivien avajaisissa perjantai-iltana.

Opetusministeriön alainen Korkeakoulujen arviointineuvosto kertoi torstaina, että se on valinnut Farmasian tiedekunnan yhdeksi kymmenestä yliopistokoulutuksen laatuyksiköstä vuosille 2010-2012.

Farmasian tiedekunnalle valinta merkitsee tunnustuksen lisäksi myös lisärahoitusta.

- Ihan täsmällistä tietoa meillä ei vielä ole, mutta miljoonaluokan lisärahoituksesta puhutaan, Raimo Hiltunen kommentoi Apteekkarilehdelle.

Arvioinnissa kiinnitettiin huomiota yksikön perustehtävään, koulutuksen suunnitteluun ja toteutukseen, saavutettuihin tuloksiin ja koulutuksen kehittämiseen. Lisäpisteitä kertyi kansainvälisestä vuorovaikutuksesta, tieteenalojen välisestä yhteistyöstä ja verkostoitumisesta.

Arviointi tehtiin opetusministeriön toimeksiannosta nyt viidennen kerran. Sen tavoitteena on parantaa koulutuksen laatua ja kannustaa yliopistoja pitkäjänteiseen kehitystyöhön. Arvioinnissa oli mukana myös nelihenkinen kansainvälinen arviointiryhmä. (EK)