Uutinen

Harvinaisille lääkkeille ennätysmäärä myyntilupia

13.02.2015 | 08:44

Ennätysmäärä eli 15 uutta harvinaislääkettä sai myyntiluvan EU:n alueella viime vuonna.

Kaikkiaan myyntiluvan saaneita harvinaislääkkeitä on EU:ssa nyt 89.

Erilaisia harvinaissairauksia tunnetaan yli 5 000, ja niitä sairastavia potilaita on Euroopassa noin 30 miljoonaa. Ne ovat muun muassa syöpätauteja, aineenvaihdunnan sairauksia ja periytyviä tauteja.

Lääketeollisuuden kannalta lääkkeiden kehittäminen näihin sairauksiin on yleensä kannattamatonta sairastavien vähäisen määrän takia.

Harvinaissairauteen kehitettävä lääke voi saada harvinaislääkestatuksen, joka helpottaa myyntiluvan saamista. Tällaisten lääkkeiden kehitystä tuetaan EU:n varoilla.

Kaikkiaan uusia myyntilupia myönnettiin Euroopassa viime vuonna 82. Harvinaislääkkeitäm näistä oli joka viides.

TIINA KUOSA