Hanna Sarkkinen on työskennellyt kansanedustajana vuodesta 2015 lähtien. kuva: Markus Sommers
Uutinen

Hanna Sarkkinen nousee sosiaali- ja terveysministeriksi

10.06.2021 | 15:40

Teksti : Erja Elo

Vasemmistoliitto vaihtaa ministereitään ennalta sovitusti tiistaina 29. kesäkuuta. Sosiaali- ja terveysministeriksi nousee kansanedustaja Hanna Sarkkinen.

Oululainen toisen kauden kansanedustaja Hanna Sarkkinen, 33, kertoo puolueen internetsivuilla, että tulevassa tehtävässään hänen on oltava vahvasti kiinni suomalaisten arjen ja toimeentulon kysymyksissä.

Korona-aika on osoittanut karulla tavalla, kuinka nopeasti keskiluokkaisesta elämästä voi pudota köyhyyteen. Ministerikauteni aikana sosiaaliturvauudistus pääsee toden teolla liikkeelle. Suomi ansaitsee uudistuksen, joka vahvistaa yhteiskunnan tukiverkkoja sekä vähentää köyhyyttä.

Sarkkinen on koulutukseltaan filosofian maisteri, hän opiskeli pääaineena aate- ja oppihistoriaa. Ennen poliittista työtä hän on työskennellyt muun muassa järjestösihteerinä ja kaupanmyyjänä. Hänet valittiin kansanedustajaksi vuoden 2015 vaaleissa Oulun vaalipiiristä.

Vasemmistoliitto päätti ministerinvaihdoksesta jo hallituskauden alussa. Tehtävässä on toiminut kaksi vuotta eli vaalikauden ensimmäisen puolikkaan Aino-Kaisa Pekonen.