Uutinen

Hallitus ei anna yleistä suositusta kasvomaskien käyttöön

04.06.2020 | 11:25

Teksti : ERJA ELO, TARU VANHALA

Maskeja voi edelleen käyttää toisten ihmisten suojaamiseksi esimerkiksi joukkoliikenteessä. 

Hallitus otti eilen illalla kantaa viikkoja jatkuneeseen maskikeskusteluun.

– Hallitus ei anna yleistä suositusta kasvosuojaimien käytöstä, mutta katsoo, että suojusta voi käyttää toisten ihmisten suojaamiseksi paikoissa ja tilanteissa, joissa lähikontaktin välttäminen ei ole mahdollista, ilmoitti perhe ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd).

Tällaisia tilanteita voi Kiurun mukaan syntyä esimerkiksi ruuhka-aikoina joukkoliikenteessä, jossa vietetään pidempiä aikoja, eikä turvaetäisyyksiä voida järjestää.

– Epidemiatilanteen muuttuessa hallitus arvioi kasvosuojusten käyttösuositusta tarvittaessa uudelleen, Kiuru sanoi.

Säätytalolla käydyissä neuvotteluissa hallitus kuuli asiantuntijoita sosiaali- ja terveysministeriöstä, Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä.

STM: Suojuksen hyöty vähäinen

Viime viikolla julkaistun STM:n tilaaman selvityksen mukaan kasvosuojuksen hyöty hengitystieinfektioiden leviämisen ehkäisyssä on vähäinen tai olematon. 

Selvityksen mukaan ensisijaiset keinot viruksen leviämisen ehkäisyssä ovat käsien pesu, hyvä yskimis- ja aivastushygienia sekä lähikontaktien vähentäminen, mikä tarkoittaa vähintään 1-2 metrin etäisyyttä sekä tarpeettoman oleilun välttämistä julkisilla paikoilla.

STM:n suhtautuminen kasvomaskeihin on herättänyt voimakasta kritiikkiä. Eroon koronasta -asiantuntijaryhmän suomalaistutkijat vetosivat avoimella kirjeellä sen puolesta, että kasvomaskeja käytettäisiin väestötasolla koronapandemian tukahduttamiseksi.

Myös valtioneuvoston asettama tiedepaneeli suosittelee raportissaan maskien käyttöä julkisilla paikoilla ja joukkoliikenteessä.

Tieteellisen näytön saaminen haastavaa

Maskien käyttösuositukset ovat puhuttaneet myös apteekkialalla. Apteekkariliiton viime viikolla järjestämässä webinaarissa tuli selväksi, että apteekin henkilökunnan maskien tai visiirien käytöllä ei voida estää henkilökunnan karanteeneja sairastumistapauksissa.

VTT:n tutkimusprofessori Ali Harlin totesi, että muovisilla visiireillä suojateho on kirurgisen suu-nenäsuojuksen luokkaa tai jopa parempi, koska visiiri suojaa myös silmiä.

Harlin ei yllättynyt STM:n julkaiseman selvitystyön tuloksista, joiden mukaan kasvosuojuksen hyöty hengitystieinfektioiden leviämisen ehkäisyssä on vähäinen tai olematon.

– Tieteellisen näytön aikaansaaminen asiasta on haastavaa. Se vaatisi kaksoissokkokokeita, joiden tekeminen tällaisen taudin kohdalla on hieman kyseenalaista, hän sanoo.

Selvitystyössä myönnettiin avoimesti, että siihen valikoidut tutkimukset eivät otannaltaan ja olosuhteiltaan täysin vastaa Suomen väestöä ja olosuhteita. Tutkimuksia oli tehty yhdysvaltalaisissa opiskelija-asuntoloissa ja Mekkaan matkustavilla pyhiinvaeltajilla.

Maski lyhentää pisaroiden lentomatkaa

VTT:n toukokuun alussa tekemissä kokeissa havaittiin, että kankainen suoja hengitysteiden edessä lyhentää pisaroiden lentomatkaa alle puoleen metriin. Ilman kangasta yskäisystä ja aivastuksesta irtoavat pisarat lentävät ilmassa helpostiuseita metrejä.

– Maskien käytöllä voidaan siis estää viruksen leviämistä populaatiossa, varsinkin nyt, kun rajoituksia yhteiskunnassa vähitellen ollaan purkamassa, Ali Harlin toteaa.

Hän arvioi, että jos puolet väestöstä käyttäisi julkisilla paikoilla liikkuessa kangasmaskia, tartuttavuustekijää mittaava R0-luku voisi laskea jopa yli yhden yksikön.

Monissa maissa on velvoite tai vahva suositus maskien käyttöön julkisilla paikoilla, vaikka varsinainen näyttö tehosta puuttuu.

Suojainten saatavuus on parantunut

Apteekkien on ollut vaikea saada suojaimia myyntiin pitkin kevättä. Apteekkitukku Medifonin toimitusjohtaja Mika Flink selvitti webinaarissa markkinatilannetta.

– Hengityssuojaimien kysynnän äkillinen maailmanlaajuinen kasvu johti epäterveisiin seurauksiin. Saatavuus heikkeni ja hinnat karkasivat pilviin.

Ongelmia toivat myös erilaiset vientirajoitukset ja logistiset haasteet. Ikävänä lieveilmiönä markkinoille ilmestyi huijareita valmistukseen ja maahantuontiin. Tuotteiden laatu on erittäin kirjavaa ja esimerkiksi sertifikaatteja on väärennetty.

– Tuotteiden saatavuus on kevään mittaan parantunut. Pääsääntöisesti erilaisia hengityssuojaimia, suu-nenäsuojaimia ja maskeja on nyt hyvin tarjolla, kuvailee Flink.