Uutinen

Geenihoitojen kehittäjälle Matti Äyräpään palkinto

02.01.2009 | 10:03

Akatemiaprofessori Seppo Ylä-Herttuala saa tämänvuotisen Matti Äyräpään palkinnon. Ylä-Herttuala on geenihoitojen pioneeri ja kuuluu alansa eturivin tutkijoihin maailmalla.

Seppo Ylä-Herttuala on toiminut Kuopion yliopiston molekuläärisen lääketieteen professorina vuodesta 1995. Valitsijoiden mukaan hän on tehnyt käänteentekevää työtä verenkiertoelimistön ja aivosyövän hoitoon tähtäävässä geeniterapiassa.

Ylä-Herttualan johdolla tehtiin ensimmäinen geeninsiirto Pohjoismaissa ihmisen pahanlaatuiseen aivokasvaimeen vuonna 1995, ja hän käytti ensimmäisenä maailmassa adenovirusvälitteistä geeninsiirtoa ihmisen valtimoihin vuonna 1996.

Ylä-Herttualan työn ansiosta aivokasvaimen hoitoon on kehitetty geenihoitovalmiste, jolla on tutkimuksissa kyetty lähes kaksinkertaistamaan potilaiden jäljellä oleva elinaika nykyisiin standardihoitoihin verrattuna. Valmisteesta voi tulla ensimmäinen länsimaissa kehitetty syövän geenihoitolääke.

Suomalainen Lääkäriseura Duodecim myöntää Matti Äyräpään palkinnon (20 000 euroa) vuosittain lääkärille, joka tekee aktiivisesti menestyksellistä tutkimustyötä. Palkinto luovutetaan Lääkäripäivien avajaisissa maanantaina 5. tammikuuta. (VE)