Uutinen

FIP: Apteekkien oltava mukana rokottamassa koronavirusta vastaan

08.10.2020 | 12:54

Teksti : ERJA ELO

Farmasian Maailmanjärjestö FIP kehottaa kaikkia hallituksia laajentamaan koronarokottamisen apteekkeihin.

FIP:n mukaan apteekkien on välttämätöntä olla mukana covid-19-pandemian torjunnassa ja myös varautumassa tuleviin pandemioihin. Sen mukaan kaikkien maiden on laajennettava rokottamista nopeasti apteekkeihin, jotta korkea rokotuskattavuus ja laumaimmuniteetti saavutettaisiin mahdollisimman nopeasti.

Yhdysvalloissa farmasian ammattilaiset ovat jo saaneet luvan antaa Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkeviraston (FDA) hyväksymiä covid-19-rokotteita yli 3-vuotiaille potilaille. American Pharmacists Association (APhA) on ratkaisuun erittäin tyytyväinen.

– Tämä on suurenomoinen uutinen. Tällä tunnustetaan, että apteekeilla on elintärkeä rooli pandemian torjunnassa. Apteekeissa rokottaminen lisää potilaiden mahdollisuuksia saada hoitoa heille sopivana ajankohtana ja sopivassa paikassa, sanoo APhA:n toimitusjohtaja Scott J. Knoer.

FIP:n mukaan koronavirusrokotteita tullaan antamaan Euroopassa apteekkien kautta mahdollisesti ainakin Norjassa, jossa apteekkien farmaseuttinen henkilöstö on juuri saanut oikeuden määrätä ja pistää influenssarokotteita.

– Tämä tarkoittaa, että 900 apteekkia voisivat olla valmiita määräämään ja pistämään myös covid-19-rokotetta, kertoo farmaseuttinen johtaja Hanne Andresen Norjan apteekkiyhdistyksestä.

Irlannissa on laajennettu lainsäädäntömuutoksilla apteekkien farmaseuttisen henkilöstön oikeutta pistää influenssarokotteita. Tavoitteena on vähentää muun perusterveydenhuollon rokotuspainetta ja tukea koronapandemian kanssa kamppailevaa henkilökuntaa.

– Ihmisten suojaaminen influenssalta on tänä vuonna tärkeämpää kuin koskaan aiemmin, sillä tulevana talvena elämme kahden erittäin tarttuvan ja vaarallisen taudin keskellä, kertoo Irlannin apteekkiliiton pääsihteeri Darragh O’Loughlin.

Maailman terveysjärjestö WHO seuraa maailmalla noin kahdensadan koronavirusrokotekandidaatin kehitystyötä. Kandidaateista 40 on päässyt kliinisiin arviointeihin asti, ja näistä laajoihin tehotutkimuksiin (faasi 3) on ehtinyt 10 rokotetta.