Uutinen

Fimean ylijohtajan paikka haussa

25.09.2009 | 16:30

Virka täytetään määräajaksi, enintään seitsemäksi vuodeksi. Halukkaita pyydetään ilmoittautumaan valtioneuvostolle viimeistään 9. lokakuuta.

Ylijohtajan kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto, hyvä perehtyneisyys keskuksen toimialaan sekä käytännössä osoitettu johtamistaito ja johtamiskokemus. Edellytyksenä on lisäksi valtion virkamiehiltä vaadittava kotimaisten kielten taito.

Ylijohtaja johtaa Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskusta ja vastaa sille asetettujen tulostavoitteiden saavuttamisesta ja siitä, että keskuksen tehtävät hoidetaan tehokkaasti, taloudellisesti ja tuloksellisesti. Ylijohtajan tulee seurata keskuksen toimialan kehitystä sekä huolehtia keskuksen toiminnan yleisestä kehittämisestä, sosiaali- ja terveysministeriön nettisivuilla torstaina julkaistu hakuilmoitus listaa.

Viran sijoituspaikka on Kuopio, mutta tehtävät edellyttävät vuoteen 2014 kestävän siirtymäkauden aikana työskentelyä myös Helsingissä. Fimea aloittaa toimintansa Kuopiossa marraskuun alussa. (EK)

Hakuilmoitus STM:n verkkosivuilla >