Uutinen

Fimean avajaisia juhlittiin Kuopiossa

02.11.2009 | 19:52

Uuden lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean avajaisia juhlittiin 150 hengen kutsuvierasjoukolla maanantaina illansuussa Kuopion kaupungintalolla.

Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä (kesk.) muistutti avajaisissa, että lääkkeisiin liittyvää tietoa tarvitaan yhteiskunnallisen päätöksenteon pohjaksi yhä enemmän, kun väestö vanhenee ja yhä useampi käyttää lääkkeitä.

– Fimean perustaminen on osa tähän valmistautumista. On tärkeää, että voimavarat käytetään vaikuttavaan hoitoon, Hyssälä sanoi.

Hän peräänkuulutti myös entistä aktiivisempaa yhteistyötä sidosryhmien kanssa. Hyssälä sanoi tiedotustilaisuudessa, että hän haluaa Fimean ympärille "pelle pelottomien" joukon, joka tuottaa uusia ideoita ja ajatuksia.

– Peräpeiliin ei kannata nyt tuijottaa vaan katsoa eteenpäin. Meillä on lupa odottaa Fimealta paljon.

Viime torstaina virkaansa nimitetty ylijohtaja Sinikka Rajaniemi sanoi, että hän on aivan varma, että Fimea tulee vastaamaan sille asetettuihin haasteisiin, mutta kaikki ei tapahdu hetkessä.

Myös Rajaniemi korosti yhteistyön tärkeyttä ja lupasi kuunnella herkällä korvalla sidosryhmiä.

Rajaniemi piti myös tärkeänä, että uuden viraston tutkimus- ja kehittämisalueet valitaan tarkasti, ja että lääkepolitiikkaa tarkastellaan myös taloudellisesta näkökulmasta.

Hyssälä toivoi virastolle työrauhaa ja lääkealalla toimivien täyden tuen. (EK)