Uutinen

Farmasian Päivät alkoivat

13.11.2015 | 09:27

Teksti : ERJA ELO

Farmasian alan suurin täydennyskoulutustapahtuma vetää Helsingin Messukeskukseen kolmen päivän aikana tuhansia alan ammattilaisia.

Luennoille on ilmoittautunut yli 3 200 apteekki- ja lääkealan ammattilaista. Lisäksi näyttelyyn odotetaan saapuvaksi noin 1 800 kävijää. Kokonaisosallistujamäärä jäi vähän pienemmäksi kuin viime vuonna.

Tapahtuman kattoteemana on tänä vuonna Osaatko uudistua – pysytkö pinnalla. Tällä viitataan siihen, että muutokset toimintaympäristössä- ja olosuhteissa edellyttävät terveydenhuollon ammattilaista osaamisen jatkuvaa päivittämistä.

– Jos yritykset ja siellä työskentelevät henkilöt eivät seuraa toimintaympäristön muutoksia ja kehitä osaamistaan, selviytyminen muutoksissa on hyvin epävarmaa, kertoo Farmasian oppimiskeskuksen toiminnanjohtaja Nina Sevon-Vilkman.

Apteekkari.fi uutisoi myöhemmin tänään siitä, kuka saa Albert Wuokko -palkinnon, mikä apteekki on valittu Vuoden Opetusapteekiksi ja mistä löytyy Oppiva työyhteisö.