Uutinen

Farmasian Päivät alkavat perjantaina – messukävijöiden määrä kolminkertaistuu

16.11.2016 | 10:41

Teksti : ERJA ELO

Farmasian Päivät on koonnut lääkealan osaajia yhteen jo 40 vuoden ajan. Alan suurin kotimainen koulutustapahtuma järjestetään jälleen 18.–19.11.

Kaksipäiväiseksi tiivistetyn tapahtuma vetää Helsingin Messukeskukseen ennakkolippujen perusteella ennätykselliset 4 700 apteekki- ja lääkealan ammattilaista.

Erityisesti suosiotaan on kasvattanut perjantai, jolloin luentovieraiden määrä tulee olemaan kolminkertainen viime vuoteen verrattuna.

Farmasian Oppimiskeskuksen toiminnanjohtaja Nina Sevón-Vilkman kertoo, että kahteen päivään tiivistäminen oli hyvä valinta.

– Kokeiluksi tarkoitettu uudistus on saanut hyvän vastaanoton. Pääsimme osallistujamäärän osalta tavoitteeseen.

Hän uskoo, että uudistus mahdollistaa Farmasian Päivien kehittämisen koko lääkealan tapahtumaksi. Tämä vuonna paikalla on uutena kohderyhmänä noin 80 lääkehoidon opettajaa.

Farmasian päivät järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1977. Tapahtuma on kasvanut vuosien varrella huimasti. Luentoja järjestetään nyt kuudessa rinnakkaisessa sessiossa kumpanakin päivänä. Näyttelyssä on 97 osastoa.

Juhlavuosi tiivistyy Farmasian Päivien 40-vuotisbileisiin, joissa matkataan musiikin siivittäminä 1970-luvulta tähän päivään

– Juhlavuoden kunniaksi satsaamme myös viestintään ja sosiaalisen mediaan, joten nekin, jotka eivät päässeet osallistumaan itse, voivat seurata tapahtumaa, kertoo Sevón-Vilkman.