Uutinen

Farmasia-ala mukaan kiky-sopimukseen

25.08.2016 | 12:51

Teksti : ERKKI KOSTIAINEN

PÄIVITETTY 26.8. klo 10:00 Apteekkien työnantajaliitto ja Suomen Farmasialiitto hyväksyivät torstaina (25.8.) aiemmin tällä viikolla saavutetun neuvotteluratkaisun.

Kilpailukykysopimuksen mukaisesti farmaseuttisen henkilöstön säännöllistä työaikaa pidennetään ansiotasoa muuttamatta 24 tunnilla ensi vuoden alusta lukien. Osa-aikaisilla 24 tunnin vuosityöajanpidennys suhteutetaan työaikaan.

Työajan pidentämismallista sovitaan paikallisesti. Ellei sopimusta synny, työnantaja voi kohdentaa työajan pidennyksen työaikaperiodista riippuen suoraan periodeille tai vähentämällä kolme ns. pekkaspäivää.

Vuosityöajan pidennyksestä ja sen toteuttamistavoista on sovittu erikseen vuosityöajan pidentämispöytäkirjalla.

Uusi työehtosopimus tulee voimaan marraskuun alussa ja se on voimassa vuoden eli 30.10.2017 saakka.

Työajan pidennys toteutetaan vuodenvaihteen jälkeen alkavasta ensimmäisestä työaikaperiodista lähtien. Työajan pidentämisen toteuttamistavasta on sovittava vuosittain marraskuun loppuun mennessä.

Osapuolten välillä on myös sovittu, että vuosityöajan pidentämisestä ja sen toteuttamistavasta laaditaan yhdessä työajan pidentämiseen tarkoitetut lomakkeet ja ohjeet, jotka on tarkoitus saada valmiiksi viimeistään lokakuun aikana.

– Olen tyytyväinen, että pystyimme pitkissä ja välillä hankalissakin neuvotteluissa pääsemään kilpailukykysopimuksen mukaiseen ratkaisuun, kommentoi neuvotteluita Apteekkien työnantajaliiton toimitusjohtaja Kirsi Mäkinen.