Uutinen

Farmaseutteja ja proviisoreja valmistumassa ennätysmäärä

21.08.2008 | 11:16

Helsingin yliopistosta on valmistumassa tänä vuonna ennätysmäärä farmaseutteja ja proviisoreja.

Farmaseutteja valmistui jo heinäkuun loppuun mennessä 166, kun viime vuosina valmistuneita on ollut noin 150 vuodessa.
Proviisoreja valmistui heinäkuun loppuun mennessä 55, kun normaalisti vuosittain heitä valmistuu alle 50.

Yksi syy valmistumisinnokkuuteen on tutkinnonuudistuksen siirtymäajan päättyminen 31.7. Tämä innosti monia suorittamaan tutkintonsa loppuun. Edessä olisi muuten ollut automaattinen siirtyminen opiskelemaan uuden tutkintoasetuksen mukaan.

- Siirtyminen olisi vaatinut opiskelijoilta jonkin verran lisäopintoja, jotta uuden tutkintoasetuksen tavoitteet olisivat täyttyneet, kertoo Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnan opintoasiainpäällikkö Ulla Lehtonen.

Työvoima-asioista vastaava asiantuntijaproviisori Liisa Backas Apteekkariliitosta on ilahtunut suuresta valmistuvien määrästä.

- Vaikka farmaseuttipulan pahin kärki on taittunut, on apteekeissa edelleen tarvetta lisätyövoimalle. Työpaikkaa kannattaa käydä kyselemässä esimerkiksi Turun seudun apteekeista, Backas vinkkaa valmistuville. (TK)