Uutinen

EU-ratkaisu apteekkien omistuskiistassa lähenee

10.09.2008 | 11:29

EY-tuomioistuin ratkaissee ensi keväänä, ovatko nykyiset kansalliset rajoitukset apteekkien omistamisessa EU-lainsäädännön vastaisia. Julkisasiamiehen kanta asiaan selviää jo 16. joulukuuta.

EY-tuomioistuimessa käsiteltävänä oleva Italian tapaus apteekkien omistamisen rajoittamisen laillisuudesta nytkähti eteenpäin syyskuun alussa, kun tuomioistuin järjesti tapauksesta kuulemistilaisuuden Luxemburgissa. Samassa yhteydessä kuultiin myös Saksan edustajia, sillä tapaukset käsittelevät pitkälti samaa asiaa, eli sitä voidaanko apteekkien omistamista rajoittaa kansallisesti.

Julkisasiamiehen kanta asiaan selviää joulukuun puolivälissä, 16. päivä. Julkisasiamiehen kanta ei kuitenkaan sido tuomioistuinta, vaikka usein tuomioistuimen ratkaisut ovatkin noudatelleet julkisasiamiehen kantoja.

Tuomioistuimen päätöstä Italian tapauksessa odotetaan ensi keväälle. Tuomioistuimen päätös sitoo kaikkia EU:n 27:ää jäsenvaltiota.

Asiasta lisää 3.10 ilmestyvässä Apteekkarilehdessä.