Uutinen

Erityiskorvausoikeus joka neljännellä

23.04.2012 | 15:51

Vuoden 2011 lopussa joka neljännellä eli 1 285 000 suomalaisella oli oikeus erityiskorvattaviin lääkkeisiin.

Myönnettyjä oikeuksia oli kaikkiaan 2,0 miljoonaa, mikä tarkoitti 1,57 oikeutta henkilöä kohti. Korvausoikeuksien lukumäärä ei sisällä rajoitetusti erityiskorvattuja oikeuksia.

Yleisin erityiskorvaukseen oikeuttava sairaus oli krooninen verenpainetauti, jonka vuoksi oli myönnetty puoli miljoonaa oikeutta. Toiseksi yleisin oli diabetes, 253 100 oikeutta, ja kolmanneksi yleisin krooninen keuhkoastma, 238 700. Näiden kolmen sairauden korvausoikeuksien osuus oli puolet kaikista erityiskorvausoikeuksista.

Diabeteksen korvausoikeuksien määrä kasvanut voimakkaasti

Eniten uusia erityiskorvausoikeuksia myönnettiin diabeteksessa, 33 400 oikeutta. Lukumäärä kasvoi edellisestä vuodesta peräti 38,1 %. Tähän vaikutti se, että 1.1.2011 jälkeen ei ole enää edellytetty kuuden kuukauden lääkehoitoa ennen erityiskorvausoikeuden myöntämistä.

Astman vuoksi alkoi 14 800 uutta erityiskorvausoikeutta, mikä oli hieman enemmän kuin vuotta aiemmin. Alkaneiden oikeuksien määrä pieneni muun muassa kroonisessa verenpainetaudissa, jossa vähennys oli 17,3 %.

Vuonna 2011 erityiskorvausoikeuksia alkoi 5,1 % enemmän kuin edellisenä vuonna. Kasvu aiheutui siitä, että ylemmässä erityiskorvausluokassa oikeudet lisääntyivät 16,5 %, kun taas alemmassa korvausoikeusluokassa oikeudet vähenivät 8,6 %. (TK)