Uutinen

EMA arvioi koronan tehosterokotetta aikuisväestölle

07.09.2021 | 08:43

Teksti : Hanna Hyvärinen

Arvioinnin tuloksia odotetaan muutaman viikon sisällä.

Euroopan lääkevirasto (EMA) on aloittanut arvioinnin Comirnaty-rokotteen tehosteannoksesta. Arvioinnissa tarkastellaan tehosterokotuksen antamista 16 vuotta täyttäneille 6 kuukautta toisen rokoteannoksen jälkeen.

EMA kerää dataa sekä rokotteen markkinoijalta että muun muassa meneillään olevasta kliinisestä tutkimuksesta, jossa tehosteannos on annettu noin 300 terveelle aikuiselle.

Arvioinnin tuloksia odotetaan muutaman viikon sisällä.

Samaan aikaan EMA:n arvioinnissa on kolmannen rokoteannoksen tarve immuunipuolustukseltaan heikentyneille ryhmille. Suomessa THL on jo ehdottanut kolmannen rokoteannoksen antamista rajatuille ryhmille.

EMA:n mukaan tehosteannoksilla ei koko väestön osalta ole kiire, mutta se haluaa varmistaa, että näyttöä on tarpeeksi, mikäli tarve väestön tehosterokotuksille kasvaa.