kuva: Erkki Kostiainen
Uutinen

Elina Aaltosesta Vuoden 2022 Proviisorikollega

28.03.2022 | 10:34

Teksti : Erja Elo

Jaa artikkeli:


Proviisoriyhdistyksen myöntämän tunnustuksen sai tänä vuonna proviisori Elina Aaltonen Suomen Apteekkariliitosta. 

Palkintoperusteissa kerrotaan, että Aaltonen tuo työnsä kautta valtakunnallisesti näkyväksi apteekkien merkityksellistä työtä. 

Häntä kuvaillaan avuliaaksi, iloiseksi ja innostavaksi tiimihengen luojaksi, joka luo positiivista ilmapiiriä työyhteisössään ja laajemmin koko alalla.

– Olin tunnustuksesta yllättynyt ja ilahtunut. Kollegiaalisuus on tärkeä arvo työyhteisöissä ja tuntuu mahtavalta kuulla olevansa hyvä työkaveri, hän kertoo.

Aaltonen toimii Apteekkariliiton Brand Managerina. Hänen vastuullaan on esimerkiksi APTEEKKI-brändin kehittäminen, hän on myös Meidän APTEEKKI -henkilöstölehden päätoimittaja.

Proviisoriyhdistys myöntää Proviisorikollega-tunnustuksen kollegiaaliselle, koko työyhteisön huomioon ottavalle proviisorille, joka edustaa ammattikuntaa positiivisella tavalla. Valinnan tunnustuksen saajasta teki ehdotusten perusteella Proviisoriyhdistyksen hallitus.