Uutinen

Ehdokkaat eivät lisäisi EU:n valtaa terveyspalveluissa

28.05.2009 | 09:23

Apteekkarilehden haastattelemat eurovaaliehdokkaat katsovat lähes yksimielisesti, että EU:n toimivaltaa terveysasioissa ei tulisi enää lisätä. Erityisesti apteekkipalvelut he jättäisivät kansallisen sääntelyn piiriin.

EU:n tulisi kuitenkin huomioida terveysasiat kaikissa päätöksissään.

- Terveys- ja hyvinvointiasiat on nostettava unionin päätöksenteon ytimeen. Samalla on turvattava, että terveyspolitiikassa säilyy kansallinen päätöksenteko, jotta jäsenmaat voivat tehdä EU:n minimitasoa parempia ratkaisuja, korostaa keskustan eurovaaliehdokas Anneli Jäätteenmäki.

Samaa mieltä on vasemmistoliiton ehdokas Pentti Tiusanen: EU:lla tulisi olla terveydenhuollossa valtaa vain minimidirektiiveihin. Hän muistuttaa, että esimerkiksi uusissa jäsenmaissa terveydenhuollon taso on selvästi heikompi kuin Pohjoismaissa.

Vihreiden Heidi Hautala puolestaan toteaa, että esimerkiksi alkoholi-, maatalous- ja liikennepolitiikalla on suuria terveysvaikutuksia, joita ei oteta EU:n päätöksenteossa riittävästi huomioon.

Jyrkimmin haastatelluista EU:n toimivallan lisäämistä vastustavat kristillisten Sari Essayah ja perussuomalaisten Timo Soini.

- EU on suuren rahan järjestelmä, jossa korostuu markkinaehtoisuus. Suomen julkinen ja universaali terveydenhuoltojärjestelmä olisi uhattuna, jos EU:n toimivaltaa lisättäisiin, Soini sanoo.

Sosiaalidemokraattien ehdokas Ilkka Taipale uskoo, että EU:n toimivalta terveysasioissa lisääntyy joka tapauksessa. Hän on haastatelluista ainoa, jonka mielestä apteekkitoimintaa tulisi säädellä paitsi kansallisesti, myös kansainvälisesti.

Muut haastatellut säilyttäisivät apteekkipalvelut jäsenvaltioiden kansallisessa toimivallassa. He korostavat, että lääkehuollon turvallisuus ja kattava palveluverkko ovat markkinoiden vapautta tärkeämpiä.

- Suomen apteekit ja Lääkelaitos ovat onnistuneet siinä tehtävässä, jossa lääkekauppa kaikkialla Euroopassa ei: lääketurvallisuus ja neuvonnan taso ovat meillä esimerkillisiä, perustelee kokoomuksen eurovaaliehdokas Eija-Riitta Korhola. (VE)

Lue lisää aiheesta tällä viikolla ilmestyvästä Apteekkarilehdestä.