Uutinen

Edessä on hurja korttirumba

29.04.2009 | 09:56

Kun sähköinen lääkemääräys otetaan käyttöön, kaikilla lääkäreillä, proviisoreilla ja farmaseuteilla tulee olla ammattikortti, jonka avulla he kirjautuvat Kelan reseptikeskukseen.

Myöhemmin kortit hankitaan kaikille muillekin terveydenhuollon työntekijöille. On arvioitu, että niitä tarvitaan yhteensä noin 300 000.

Jokaisen tulee hakea oma korttinsa henkilökohtaisesti Valviran pisteestä, ja se tulee uusia viiden vuoden välein. Edessä on siis aikamoinen ruljanssi.

Nyt suunnitellaan, että työnantajat maksaisivat kortit ja niiden hakemisesta aiheutuvat kustannukset. Lisäksi kortin saisi hakea Valviran pisteestä työajalla.

- Ammattikortti on henkilökohtainen, eli se liikkuu henkilön mukana, kun hän vaihtaa työpaikkaa. Apteekkariliitto katsookin, että kortin hankkimisen tulisi olla työntekijän vastuulla, kertoo asiantuntijaproviisori Juha Sinnemäki Apteekkariliitosta.

Erityisasiantuntija Maijaliisa Aho Valvirasta arvioi, että yhden varmennekortin hinnaksi tulee noin 40 euroa. Korttien kilpailutus on tosin vielä kesken.

Valvira aikoo perustaa eri puolille maata 30-50 rekisteröintipistettä, joista ammattikortteja myönnetään. Kortin hakumatka saattaa silti venyä haja-asutusalueella pitkäksi.

- Kiertävät rekisteröintipisteet ovat yksi malli, jolla tilannetta voitaisiin paikata. Haemme malleja, jotka minimoivat työajan ja rahan käyttöä, Aho vakuuttaa.  (VE)

Lue lisää aiheesta tällä viikolla ilmestyvästä Apteekkarilehdestä.