AstraZenecan rokotteita on odotettu EU:ssa kovasti. Kuva: Shutterstock
Uutinen

AstraZenecan koronarokotteelle ehdollinen myyntilupa – tuotanto vaikeuksissa

01.02.2021 | 07:58

Teksti : Hanna Hyvärinen

AstraZeneca on kertonut joutuvansa leikkaamaan EU:n toimituksiaan jopa 60 prosentilla.

Euroopan komissio myönsi perjantai-iltana ehdollisen myyntiluvan AstraZenecan kehittämälle koronarokotteelle. Euroopan lääkevirasto EMA antoi suosituksensa ehdollisen myyntiluvan myöntämisestä aiemmin samana päivänä.

AstraZenecan rokote on kolmas EU:ssa ehdollisen myyntiluvan saanut koronarokote. Aiemmin ehdolliset myyntiluvat ovat saaneet Pfizerin ja BioNTechin sekä Modernan rokotteet.

AstraZenecan rokotteita on odotettu EU:ssa kovasti, sillä yhtiön adenovirusvektorirokote on huomattavasti helpompi säilyttää ja kuljettaa kuin aiemmin käyttöön saadut mRNA-rokotteet. AstraZeneca on kuitenkin ilmoittanut, ettei se pääse toivottuihin tuotantomääriiin alkuvuoden aikana. Yhtiö on kertonut joutuvansa leikkaamaan EU:n toimituksiaan jopa 60 prosentilla.

Kysymyksiä on herättänyt myös rokotteen teho yli 55-vuotiaille. Komissio kuitenkin myönsi ehdollisen myyntiluvan kaikille yli 18-vuotiaille. Näin ollen jää kunkin maan omaksi päätökseksi, kohdistavatko ne AstraZenecan rokotteet tietyille ikäryhmille.

Epävarmuus eri ikäryhmien tehosta johtuu siitä, että suurin osa tutkimuksiin osallistuneista oli 18–55-vuotiaita. Vanhemmista ikäryhmistä ei näin ollen ole vielä kattavasti tuloksia. EMA:n tieteelliset asiantuntijat kuitenkin katsoivat, että rokotetta voidaan käyttää tehokkaasti ja turvallisesti myös heille.