Lohjan 5. Onni apteekissa on iloittu kaupungin ajatuksesta jakaa ylijäämärokotuksia apteekkilaisille. Apteekissa kohdataan jatkuvasti paljon erilaisia ihmisiä, joten tartuntariski on olemssa. Kuva: Lohjan 5. Onni apteekki
Uutinen

Apteekkilaiset saivat ylijäämärokotteet Lohjalla

07.05.2021 | 10:24

Teksti : Hanna Hyvärinen

Lohjalla katsotaan, että apteekeilla on kriittinen asema ikäihmisten lääkehuollon turvaamisessa.

Lohjan kaupunki on tarjonnut apteekkien henkilöstölle koronarokotteita, jotka olisivat muutoin jääneet käyttämättä. Rokotteita jää yli muun muassa silloin, kun rokotusajan varanneet asiakkaat eivät saavukaan rokotettaviksi tai kun rokoteampullista saadaan enemmän rokoteannoksia kuin on oletettu.

Jotta rokotteet eivät menisi hukkaan, kaupunki lähestyi apteekkeja ja ehdotti, että apteekkeihin otettaisiin yhteyttä, jos ja kun ylijäämärokotteita tulee. Näin apteekin ammattilaiset voisivat tulla ottamaan rokotteen "lennossa".

– Apteekin työntekijät kohtaavat työssään paljon riskiryhmään kuuluvia ja toisaalta tuottavat meille kaupunkina keskeisiä palveluja, kuten satojen asiakkaiden lääkkeiden koneellisen annosjakelun palveluja. Apteekeilla on aika kriittinen asema ikäihmisten lääkehuollon turvaamisessa, taustoittaa ylijäämärokotusten tarjoamista apteekeille Lohjan vt. hyvinvointijohtaja Tuula Suominen.

Apteekkien henkilöstö ei kuulu suoraan mihinkään THL:n määrittelemistä sote-henkilöstön kriittisistä ensi vaiheen rokotusryhmistä.

– Avosairaanhoidon ylilääkärimme Tanja Nummila totesi sitten muutamia viikkoja sitten, että voisimme kutsua nimenomaan apteekkien koneellisen annosjakelun palvelua tuottavaa henkilöstöä rokotuksiin aina, kun jää näitä ”ylijäämärokotteita”. Näin sitten lähestyin Lohjan alueen apteekkeja tiedustellen henkilöstön halukkuutta tulla pikaisellakin aikataululla rokotuksiin. Asia otettiin kyllä ilolla vastaan, Suominen kertoo.

Rokotettavaksi vaikka kesken töiden

Kaupungin kädenojennukseen tartuttiin muun muassa Lohjan 5. Onni apteekissa, jonka koko henkilökunta on nyt rokotettu.

– Aina kun puhelu tuli, joku lähti rokotettavaksi. Sovittiin, rokotusaika on työaikaa ja lähteminen järjestyy. Että siedetään vaikka hiukan jonoja, jos täytyy, kertoo apteekkari Sinikka Kesseli-Pulkkinen.

Koko apteekin porukka oli rokotettu reilussa viikossa. Osa tosin oli saanut rokotteen jo aiemmin iän ja riskiryhmän perusteella.

Kesseli-Pulkkinen on kiitollinen Lohjan kaupungille, että nämä tulivat ajatelleeksi apteekkeja.

– Tämä on hieno esimerkki arjen joustavasta yhteistyöstä. Se, että apteekki toimii, on myös kaupungin etu. Me apteekissa palvelemme kotihoitoa ja hoidamme annosjakelua, joten olisi kaupungillekin vaikea paikka, jos apteekki jouduttaisiin vaikka sulkemaan sairastumisten tai altistusten vuoksi, Kesseli-Pulkkinen sanoo.

Jokaiselle rokotteelle pyritään löytämään käsivarsi

Tuula Suomisen mukaan rokotteita jää käyttämättä erittäin vähän, ja pääosin rokotuksen varanneet henkilöt saapuvat rokotuksiin.

Suomisen mukaan ylimääräisiä annoksia jää myös siksi, että joistakin rokoteampulleista saadaan 10–12 rokoteannosta, joten etukäteen ei pystytä aivan tarkasti arvioimaan sitä, kuinka monta rokotetta kulloinkin on annettavana.

– Mikäli rokoteannokset on jo vedetty ruiskuun tai niiden säilyvyyden aikaikkuna on umpeutumassa, pyrimme aina löytämään ”hyödyllisen käsivarren”, johon rokote annetaan. Meillä ei siis ole hävikkiä, että rokoteannoksia olisi jäänyt käyttämättä.

Rokottaminen on edennyt Lohjalla muutoinkin ripeästi. Parhaillaan Lohjalla rokotetaan 40 vuotta täyttäneitä perusterveitä aikuisia.