Uutinen

Apteekki kyläkaupan tukena

09.12.2011 | 06:57

Lääkelain muutokset ovat parantaneet lääkkeiden saatavuutta haja-asutusalueilla. Nyt esimerkiksi Karkun kyläkauppaan on saatu apteekin palvelupiste.

Karkku on noin 700 asukkaan kylä Sastamalassa, 35 kilometriä Tampereelta. Kesällä asukasmäärä tuplaantuu, kun mökit täyttyvät lomanviettäjistä. Aikoinaan kylässä oli oma apteekki ja myöhemmin lääkekaappi, mutta palvelu loppui jo yli kymmenen vuotta sitten.

Tänä syksynä paikalliset kyläkauppiaat toteuttivat kyläläisten toiseen ja ottivat kauppaan apteekin palvelupisteen.

– Apteekin palvelupiste on yksi keino hakea kaupalle asiakaskuntaa. Usein ajatellaan että kaikki kyläkaupat ovat kuolemassa pois, kertoo kauppias Tuija-Leena Rintala.

Aiheesta lisää perjantaina ilmestyvässä Apteekkarilehdessä.