Uutinen

Apteekkeja houkutellaan reseptinuusimistalkoisiin

26.03.2009 | 09:42

Lääkeyritys GlaxoSmithKline tarjoaa terveyskeskuksille konsulttiapua, jotta reseptien uusiminen sujuisi nykyistä paremmin. Myös apteekkeja houkutellaan mukaan hankkeisiin.

Esimerkiksi Mikkelissä on käynnistynyt terveyskeskuksen vetämä reseptinuusimishanke, jota GSK konsultoi ja johon kaikki kaupungin apteekit osallistuvat.

Apteekissa täytetään potilaasta esitietolomake, kun hän jättää reseptinsä uusittavaksi. Sen jälkeen apteekki toimittaa lomakkeen ja reseptin terveyskeskukseen.

- Mielestäni toiminta sopii apteekkiin hyvin, sanoo proviisori Antti Laurikainen Mikkelin Otso-apteekista.

Apteekkari Seppo Salokangas Kajaanin 1. apteekista sen sijaan pelkää, että hanke lisäisi apteekin työtä ja vastuuta - ilman ylimääräistä korvausta.

- On todella hyvä, jos reseptinuusimista kehitetään. Sitä ei kuitenkaan pidä tehdä niin, että me joudumme tulilinjalle, Salokangas korostaa.

GSK:n tukema reseptinuusimishanke on suunnitteilla tai jo käynnissä noin kymmenellä paikkakunnalla. Lisäksi lääkeyritys tarjoaa terveyskeskuksille hoitopolkujen kehittämistä, validoitua astmatestiä, potilaiden ensitieto- ja vertaistukipalveluja sekä erilaisten teematapahtumien järjestämistä. (VE)

Lue lisää aiheesta tällä viikolla ilmestyvästä Apteekkarilehdestä.