Uutinen

Apteekkarit tyrmistyivät Tamron suunnitelmista

26.08.2011 | 06:58

Päivitetty 16:25 Tamro peruu aikeensa muuttaa tilausaikatauluja syyskuun alussa. Suunnitellut muutokset olisivat merkinneet lääkkeiden saatavuusongelmia erityisesti suurille apteekeille.

Järvenpään Uuden apteekin apteekkari Klaus Holttinen tyrmistyi Tamron ilmoittamista uusista jakeluaikatauluista, joiden oli tarkoitus tulla voimaan syyskuun alussa.

Uuden käytännön mukaan apteekin olisi pitänyt tehdä tilaukset ennen klo 16:tta ja tavarat saapuisivat vasta seuraavana päivänä klo 12:een mennessä. Viikonloppu pidentää odotusta kohtuuttomasti jo nytkin. Jatkossa perjantaina loppuiltapäivästä tilatut tuotteet olisivat saapuneet vasta tiistaina.

– Suurivolyymisessa ja iltayhdeksään asti auki olevassa apteekissa tämäntasoinen tukkujakelu on mahdoton. Tamron palvelutaso alkaa vähitellen mennä alle vanhan Itä-Euroopan. Toisen jakelijan tuotteet tulevat viiden tunnin kuluttua tilauksesta, Holttinen sanoi torstaina.

Hän ehti jo ilmoittaa eräille Tamroa jakelijana käyttäville lääkeyrityksille, että Järvenpään apteekki joutuu tästedes keskittämään hankintojaan mahdollisuuksien mukaan paremman palvelun antavaan jakelijaan.

Tamron viestintä- ja yritysvastuujohtaja Terhi Kivinen rauhoitteli, että suunnitelmat ovat vielä keskeneräisiä ja muutoksista keskustellaan parhaillaan apteekkareiden kanssa.

– Emme missään tapauksessa halua hankaloittaa kenenkään toimintaa, kaikkein vähiten omien asiakkaidemme. Toisaalta meidän täytyy yrittää järjestellä tavaravirtoja siten, että tuotteet saadaan varmasti ajoissa apteekkeihin lääkejakelun laatuvaatimuksia noudattaen. Tätä palapeliä yritetään nyt koota kaikkia tyydyttävällä tavalla.

Kivinen korostaa, että suunnitellut tilausaikamuutokset koskevat vain pientä osaa apteekeista.

– Klaus Holttisen kanssa on keskusteltu henkilökohtaisesti ja asiassa on päästy yhteisymmärrykseen, Kivinen sanoo.

Holttinen itse oli hämmästynyt moisesta tiedosta. Hän kertoi saaneensa vain epämääräisiä lupauksia tulevaisuudesta ja tiedon siitä, että lääkkeiden tilaamisen deadline voisikin olla Järvenpään Uudelle apteekille kello 17.

Tamro ilmoitti perjantaina iltapäivällä, että se peruu syyskuun alussa kaavailemansa tilausaikamuutokset ja jatkaa keskustelua apteekkareiden ja apteekkariyhdistysten kanssa molemmille osapuolille mahdollisten ratkaisujen löytämiseksi. Tamro kertoo saaneensa runsaasti palautetta niiltä apteekkareilta, joita suunniteltu muutos olisi koskenut. (EE-EK)