Uutinen

Apteekkariliitto: Jo toteutuneet lääkesäästöt arvioitua suuremmat

22.07.2009 | 10:30

Viitehintajärjestelmän neljä ensimmäistä kuukautta ennustavat jo yli 100 miljoonan euron laskua lääkkeiden vuosimyyntiin.

Sosiaali- ja terveysministeriön eilen (21.7.) julkistaman Kansainvälisen tutkijaryhmän laskelman mukaan viitehintajärjestelmä säästää suomalaisten lääkemenoja 40–120 miljoonaa vuodessa. Tutkimuksessa yritettiin arvioida etukäteen, miten lääkkeiden viitehintajärjestelmä vaikuttaa lääkkeiden hintoihin ja lääkemenoihin Suomen lääkemarkkinoilla. Tutkimus on tehty pääosin vuoden 2008 puolella, jolloin viitehintajärjestelmä ei vielä ollut voimassa.

- Meillä on nyt faktaa neljän ensimmäisen viitehintakuukauden aikana tapahtuneista hinnanpudotuksista, jotka tulevat vähentämään viitehintajärjestelmän piirissä olevien lääkkeiden vuosimyynnin arvoa vähittäishinnoilla laskettuna noin 100 miljoonaa euroa, kertoo asiantuntijaproviisori Ari Jansen Suomen Apteekkariliitosta

- Summa saadaan kertomalla hinnanalennukset historiadataan perustuvalla vuosivolyymillä. Tämä luku perustuu siis jo toteutuneisiin hinnanlaskuihin eikä tutkimuksen mukaisiin vuoden takaisiin arvioihin, Jansen tarkentaa.

Todellinen säästö on tätäkin suurempi, sillä viitehinta on ohjannut asiakkaiden lääkevalintoja edullisempien valmisteiden suuntaan.

Sosiaali- ja terveysministeriö arvioi keväällä, että viitehintajärjestelmän käyttöönotto ja lääkevaihdon laajeneminen säästävät lääkemenoja vuositasolla yhteensä 85 miljoonaa euroa, josta viitehintajärjestelmän osuus on 35 miljoonaa euroa. Suurempi osuus säästöstä, 50 miljoonaa euroa, arvioitiin tulevan lääkevaihdon laajentumisesta. Apteekkariliitto arvioi kokonaissäästöksi vuositasolla jopa 140 miljoonaa euroa.

Eniten lääkelaskua pienentävät lääkevaihdon laajeneminen ja viitehintajärjestelmän käyttöönoton vuoksi kiristynyt hintakilpailu.

- Noin 100 miljoonan euron lääkesäästölaskelman oletuksena on, että myynnin rakenne ja volyymit pysyisivät ennallaan, mikä ei tietenkään pidä käytännössä paikkaansa. Kuluttajat vaihtavat lääkkeitään niihin, joiden hinta laskee eniten ja todellisuudessa summa on isompi kuin 100 miljoonaa euroa, Jansen arvioi. (CS-EK)